Syksyllä 2024 tuntui trendaavan ruokasivustoilla klassiset kettukarkit. Oih, mikä makumuisto lapsuudesta. Mummin pöydällä oli aina kettukarkkeja kupissa ja ne maistui aina niiiiin hyviltä. Ehkä nostalgiaa lisää mummola ja lapsenmieli, mutta se aavistuksen hapan pehmeä marmeladi ja rouskuva sokeri ovat jättäneet selkeän merkin ruokamieleeni. Aikuisemmalla iällä, joskus kai kun oli omia pieniä lapsia, tuli niitä ostettua ja maistui ihan oudolle suussa. Jaahans, reseptiä oli jossain vaiheessa vaihdettu, ei tehty enää pihlajanmarjamehusta vaan jostain omena-päärynästä ja pipetin makuprofiileista. Koko juttu jäi taas jonnekin taka-alalle vuosiksi.

Totta, pihlajoita kasvaa kaupungeissakin ja aukeammilla alueilla lehdoilla kaupunkipuistoissa, pihoissa ja taloyhtiöiden alueilla. Kaunis puu, pyhäksikin jossain kansantaustoissa mainittu kodinhengen suojelija. Ihan en ole niin syvällä puiden sukulinjoista, joissain puissa marjat ovat vaaleita, joissain kirkkaan punaisia. Alkusyksyn pihlajanmarjat ovat happamia, kuten kettu aikoinaan totesi. Syksyn ensi pakkasten jälkeen pihlajanmarjasta tehdään toki kotitarpeisiin mehua ja ilmeisen hilloja ja iki-ihanaa hyytelöä. Pihlajasta ollaan ennustettu aikoinaan, että talvi ei kanna kahta, lunta ja pihlajanmarjoja. Runsaana marjavuonna tulee kansantietouden mukaan vähemmän lunta, tiedä sitten onko noin. Mutta marjana ihmiselle hyödynnettävä ja tietysti metsäneläimille ravinnonlähde.

Sitten alkoi tämä trendi, jossa oli mietitty simppeli resepti, hiukan vaihteluita, mutta kyllä, minäkin halusin kokeilla. Ei ollut kummoinen tehdä, somessa oli paljon ns epäonnistumisia tai kommentteja, ettei tykätty, mutta pakkohan oli tuota kokeilla.

Mökiltä keräsin vähän loppusadon aikaan noin 8 dl puhdistettuja pihlajanmarjoja. Marjat kiehumaan 4 dl vettä ja 3 dl sokeria seoksena, kiehutusta noin 10 min. Jotenkin tuntuu että mitä punaisempi marja, sen vahvempi väri, mutta ihan hyvä väri tästäkin tuli. Massa siivilän läpi ja marjaromppeet pois. Sitten 2 rkl agar agaria liotetaan 0,5 dl vettä ja mehun sekaan. sitten annoin liemen kuplia pienellä lämmöllä koko ajan sekoittaen. pikkuhiljaa seos sakeni. Seos leivinpaperilla vuorattuun vuokaan ja tasaantumaan kylmään. Itseasiassa kun tein kokeilun kahdessa vuuassa, niin se myöhempi oli kiinteämpää. Siis viikkoja kylmässä, liian nopeasti massa oli märkää ja sulatti kuorrutus sokeria nesteeksi. Siis viilennys ilman sokeria. sitten leikataan paloiksi ja sokeroidaan.

Nam, olipas kivan makuisia, ihan melkein kuin lapsuudessa, ilman tietty nostalgiaa, mutta makuprofiili oli oikeanlainen ja koostumus pehmeän marmeladimainen. Hauska kokeilu ja pitää tehdä taas kun satoa tulee uudelleen