Itämaista iltapalaa riisipaperiin käärittynä

Minulla kesti todella pitkään hakea ideaa ja uskallusta riisipaperin toiminnasta ja käytöstä. Eihän tuo hankalaa ole, kun idean tajuaa, vielä on minulla kokeilematta paistetut kevätkääryleet, mutta niitäkin pitää joskus kokeilla. Näitä kasviskääröjä olen tehnyt muutamaankin kertaan. Täytteitä voi vaihdella kaappien sisällyksen ja mielihalujen mukaan. Nyt minulla ei ollut, mutta kerran kokeilin valmista Santa Marian ananassalsaa…

Persikkarahka- ruusut

Vuosi sitten piti kokeilla tätä samaa ideaa omenaviipaleista, nyt on pääsiäinen tulossa ja piti tietysti soveltaa hyvää ideaa persikkaan ja vaniljarahkaan. Hiukan olin ahne kokeilussani ja piiraista tuli massiivisen kokoiset, vaikeutti kypsymistä ja onhan se aikamoinen annos syöväksikin. Pienempikin riittää hyvin. Minä ostin valmiita lehtitaikinalevyjä niiden näppärän koon vuoksi. Yhdestä levystä kaulitaan vielä pitkittäissuuntaan ohuempi…