Ricottakakku maustettuna mustikkaliemellä

Monessakin yhteydessä olen törmännyt italialaiseen ricottakakkuun ja pitihän sekin nyt kokeilla. Ainekset ovat yksinkertaiset, kuten usein italialaisissa ruuissa. Jos paistovuuan jauhottaa vaikka maissijauhoilla, kakku on luontaisesti vielä gluetiinitonkin. Ehdottomasti minusta kakku vaatii jotain lisäksi. nyt keitin vedestä, sokerista ja tilkasta cointreauta ja mustikoista liemen, jonka laitoin kakun palan päälle. Sen verran piti taas soveltaa, että…

Lihakeitto pitkällä kaavalla, nyt porosta

Sattuipa taas kohdalleen mielenkiintoinen tuote, lihaisia poronpotkaluita, passeli kilon pakkaus pakasteena. Heti lähti mieli lihakeittoon, jota tulee harvemmin tehtyä, mutta tässäpä hyvä syy tehdä taas. Perinteinen lihakeitto perustuu aina pitkää kypsytystä vaativaan lihaan, fileestä ei kummoista soppaa tule. Lihakeittoon on käytetty rintaa ja mielellään luullista versiota. Luu antaa liemelle täyteläistä makua, mutta ei ole mitään…

Fajitas naudanlihalla, pientä iltapalaa lauantai-iltaan

Jos vain törmää kaupan valikoimissa naudan skirt- lihaan, osta ihmeessä. Se näyttää hyvin epämääräiseltä, siinä on siivottavaa hiukan ylimääräisenä rasvana, mutta hinnan pitäisi olla kohdallaan, noin 13-15 euroa kilolta. Skirt on mahan/kyljen alaosasta leikattu nauha, noin 10 cm levyinen. Siinä on paljon rasvaa, makurasvaa, mutta minä siivoilen siitä isoimmat kerrokset pois. Suikaleen paksuus on noin…

Nutella mutakakut

Mitä tahansa vo itehdä Nutellasta, makeita herkkuja ainakin. Nutellaan olen jo päässyt sisälle paremmin, maapähkinätahnat ovat vasta tulossa, kunhan siinäkin pääsen vauhtiin. Tämän kakun piti olla veteä ja löysä ,sitä se olikin. Se kohosi upeasti uunissa, mutta tällaisille kakuille tyypillisesti, se myös ”lässähtää”. Ei haitannut makua ollenkaan. Kaapissa sattui olemaan mascarponea purkin pohjat ja siitäpä…

Kukkakaalia ja tulista paahdetta

Kukkakaali on vaivannut ruokamieltäni, monen muun raaka-aineen lisäksi, mutta monessa kohtaa olen törmännyt vain paahdettuun kukkakaaliin ja ne ovat näyttäneet syövävän hyviltä. Niin, miksi keittää kukkakaalia ”aina” ja se sitten maistuu vain keitetyltä kukkakaalilta. Eteen tuli sitten versio, jossa paahdetut kukkakalit vielä glaseerataan shiracha- kastikkeella, ja tätäpä tuli minulle kokeilu. Osan napostelin ihan sinällään, osan…

Punajuurta ja chevreä iltapalaleivällä

Syön päivin melko ison lounaan ja usein iltaisin kaipaan vain ”jotain” pientä ja hedelmiä iltapalaksi. Tämän leivän söin kerran eräillä ruokaillallisilla ja toimivuudessaan se on erinomainen. Mahdottomaan hätä-hätänälkään se ei sovi, koska punajuurissa menee tunti, mutta sitten sujuukin jo nopeammin. Aavistuksen lämpimät punajuuret maistuvat taivaallisen hyviltä. Ja ei, tähän ei sovi etikkaiset valmiit punajuuret mitenkään….

Pikaruokaa lounaaksi intialaisittain

En ole matkustellut paljoakan, mutta erilaiset makumaailmat kiehtovat. Kunnollista curryä en osaa edelleenkään tehdä, mutta sitä pitäisi vain harjoitella. Perusvalikoima mausteita tarvitaan. Mutta nyt teki mieli vain mausteisempaa, erilaista makumaailmaa ja päätin tehdä pikaruokaa intialaisittain ruokakaupan avustuksella. On monia ruuanvalmistusosoita, joita voin ja osaan toki tehdä itsekin, mutta kun olen löytänyt jonkun tarpeeksi toimivan komponentin…

Tartaletit lemoncurdilla, kinuskilla ja suklaatäytteellä

Aikaisemmassa merkinnässäni pähkäilin maustettujen kondensoitujen maitojen kanssa, mitä niistä keksisi. Minullahan oli vahingossa ostettuja kondensoituja maitoja, joissa oli makuna suklaa ja valmiiksi keitetty karamelli. Toisaalta olin jo aikaisemmin päättänyt tehdä/kokeilla itsetehtyä lemon curdia ja siihen oli tarvikkeet ostettu. Ajatuksena oli tehdä sitruuna-marenkitorttu. Nuo lapsosethan eivät välitä sitruunaisista jutuista ollenkaan, joten päätin laajentaa torttuideaa noihin kondensoituhuihin…

Lihansyöjän hajatelmia

Aikoinani kun opiskelin tätä ruoka-alaa, tuli vastaan tilastoja lihankulutuksesta ympäri maailmaa. Kulttuuri ja taloudelliset erot painottavat toki kulutusta paljonkin, kasvisruokapainotteisessa Intiassa kulutus on todella alhaista, toisaalta ns vauraassa lihansyöjämaassa Jenkkilässä lihaa syödää isosti. Oma keskustelunsa on taas se, paljonko lihan tuottaminen kuluttaa mapallomme energiaa ja sen painopisteen siirtyminen esimerkiksi lintutuotteisiin. Niistä joskus toisen kerran…. Katselemme…