Pikaruokaa lounaaksi intialaisittain

on

En ole matkustellut paljoakan, mutta erilaiset makumaailmat kiehtovat. Kunnollista curryä en osaa edelleenkään tehdä, mutta sitä pitäisi vain harjoitella. Perusvalikoima mausteita tarvitaan. Mutta nyt teki mieli vain mausteisempaa, erilaista makumaailmaa ja päätin tehdä pikaruokaa intialaisittain ruokakaupan avustuksella.

On monia ruuanvalmistusosoita, joita voin ja osaan toki tehdä itsekin, mutta kun olen löytänyt jonkun tarpeeksi toimivan komponentin kaupan valikoimista, pärjään joskus niilläkin. Varsinkin jos haluan tehdä ruokaa nopeammin. Tekeminen on aika-ajoin itseistarkoitus, joskus on kiire vain päästä lopputulemaan eli syömään. Minun mielestäni näitä hyviä löytöjä avittamaan omaa keittiötäni ovat esim Pirkka pesto genovese. Yllättävän hyvä maku aitoon ja / itsetehtyyn verrattuna. Sitäpaitsi kunnollista basilikaa on vaikea löytää keskitalvella, ne eivät maistu miltään ja ovat kalliita. Sopiva annoskoko yhteen isoon tai kahteen pienenmpään ruokailuun, ja hinta kohdallaan. Toinen hyvä löytö on ollut Santa Marian kormakastike. Siitä saa nopeasti kivanmakuisen kastikkeen. Kormakastikehan on pähkinä- kookoskermakastike, eikä ollenkaan tulinen.

Töihin valmistuu näppärästi pariksi päiväksi seuraavanlainen eväs:

tarvitaan 1 kukkakaali, purkki Santa Maria – kormakastiketta, maustamattomia kananpaloja esim kaksi rinta- tai kolme – neljä sisäfilettä, kourallinen cashewpähkinöitä, jasminriisiä 3 dl ja korianteria. Optiona  naanleipä.

Keitetään kukkakaalin nuput rapsakan kypsiksi. kaada keitinvesi pois melkein kokonaan, lisää kormakastike ja paistetut kananpalat. Kuumenna ja keitä hetki. Lisää kevyesti paahdetut pähkinät sekaan ja viimeistele tuoreella korianterilla. Mukaan annos riisiä ja kastiketta ja taas jaksaa töissä. Jos oikein nälättää ja haluaa fiilistellä tunnelmalla, mukaan voi lisätä vielä puolikkaan naan-leivän. Tuo purkki kastiketta, pieni kukkakaali, naanleipä riittävät kahteen- kolmeen annokseen passelisti. Kananpaloja olen paistanut noin 300-400g yhteensä. Omanlaistaan makua ja vaihtelua lounasruokiin helpolla. Varmasti toimivan vegeversion saisi helpolla vaihtamalla kanan tofuun.. tästä taas heräsikin ajatus kokeilla joskus itse omaa paneer- juustoa pinaatilla…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.