Aina joskus minä käyn vähän hitaalla uutuuksien kanssa. Jos toki olin vuonna 2020 vakavasti sairas, ja kaiken kaikkiaan ruoka ei maistunut ja makuaistikin katosi vähäksi aikaa. TV-ohjelmiakaan ei jaksanut katsoa, tai jos katsoi, ei muistanut niistä mitään jälkeenpäin. Sen verran jäi kilkuttamaan kovalevylle, että sinänsä aika hyvin tehdyssä ohjelmassa ”suomalaiset menestysreseptit” Jyrki Sukulan johdolla etsitään…
Avainsana: kananmuna
Parsa-linssipihvit
Näitä kasvisruokia näemmä tulee kokeiltua aika paljonin. Peruslinjana olen pitänyt, että 2-3 päivää täysin kasvispainotteista ruokaa, sitten kalaa tai broileria,,, lihaa syön kovin harvoin nykyään. Pidän itseäni flexaajana, vegaanina en, koska kokeilumielessä joku voi olla täysin vege-versio, mutta näitä perusjuttuja, kermaa, voita, juustoa tai kananmunaa on kovin työläs lähteä minun ruokalogiikallani korvaamaan jos ne kuuluvat…
Lehtikaali-nokkoskeitto
Johonkin minä tarvitsin lehtikaalia, mutta pussukka oli julmetun kokoinen, joten lopusta lehtikaalisuikaleesta piti miettiä jatkokäyttöä. No, jos kokeilisi vihreää lounaskiettoa vaihteeksi, klassikkopinaattikeittoa mukaellen. Ollakseni aavistuksen ravitsemushihhuli, laitoin sekaan pakasteesta nokkosta, jotta kaikki potentiaaliset vitamiinit olisi mukana. Kaupan pinaattikeitto ei paljoa maksa, on helppo ja nopea, ilmeisen monen suosikkiruoka, eikä ollenkaan huono valinta. Eipä pinaatti/lehtikaali/nokkoskeitto ole…
Pikkunaposteltavia
Alkutalven tai pikkujoulukauden lähestyessä ruokamieli alkaa puuhastella erilaisten pikkunaposteltavien parissa. Joku vuosi askartelen kaikille läheisilleni ruokalahjoja, mutta toistaiseksi olen näperrellyt milloin mitäkin. Lähinnähän nämä ovat itselleni rentoutumista, ensin rakennella joku teema tai ajatus, joku uusi raaka-aine tai muuhun settiin sopiva osanen. Sitten sopiva päivä, jolloin ei ole turhan kiire mihinkään, henkinen valmistautuminen mahdollisiin ruokakriiseihin, jos…
Sitruunapiirakat
Raaka-aineesta tämäkin kokeilu taas lähti liikkeelle. Kondesoitu maito, miten sitä voisi hyödyntää erilailla? Täytteitä makeille piirakoille voi tehdä monella tapaa, pitkään huoneenlämmössä, esim mökkiolosuhteissa säilyvä kondensoitu maito on hyvä vaihtoehto. Kondesoitu maitohan on pitkään kypsennettyä/keitettyä, tiivistettyä maitoa, josta on poistunut nestettä, eli se on rakenteeltaan paksua tahmaa. Koska rakenne on tiivistynyt, maidossa luontaisesti esiintyvät sokerit…
Lounasmunakas
Jotain kevyttä teki taas mieli lounaaksi töihin, eipä liha- lihaa tarvitse koko ajan syödäkään. Frittata on uunissa valmistetty munapohjainen paistos, tortilla de patatas on pannulla paistettava perunamunakas espanjalaisittain. Nämähän nyt on saman asian variaatioita, mutta ideoina samanlaisia, valmistustapa varmaan isoin ero. Ruokainen munakas on helppo ja toimii jääkaapin tyhjentäjänä hyvin, ja voi saada joka kerta…
Kukkakaalipihvit
Parsakaalipyöryköistä innostuneena päätin tehdä kukkakaalipihvejä. Peruskaava on sama, kukkakaalia pieneksi pilkottuna, esikypsennys mikrossa noin 4 minuuttia. Massaan voimakasta gryerejuustoa 200g (suuri suosikkini, ja tämä Jukolan kotimainen versio on täydellinen) ja pankojauhoja samanverran, kaksi kananmunaa ja väriksi suippopaprikaa, kevätsipulia ja pakastepussillinen maissia. No värimaailma meni hiukan sameiksi näissa, kun laitoin mausteeksi massaan 2 tl ras- el…
Kesäkurpitsapaistos
Kesälomalla olin suvun mökillä urakoimassa, tänä vuonna oli mökin maalausurakka työn alla. Kuivaa oli, kiva toki maalaamiseen, mutta ulkotulia ei voinut tehdä ja jäi grillaamiset ja kalansavustus vähemmälle. Toki savustettiin kalaa kaasulla, eihän sitä ilman kalaa ihminen pärjää, tuoretta savukalaa varsinaan… Mökiltä tuli sitten tulijaisina kotiin maailman parhaita siiklejä ja kesäkurpitsaa. Kesäkurpitsa on kiitollinen puutarhakasvi,,…
Helpot kasvispyörykät
Voiko helppo olla hyvää ja varsinkin jos ne ovat kasvispohjaisia? No voi olla, raaka-aineita voi vaihdella, ettei mene elämä tylsäksi ja yksinkertaitaisuudessan nämä olivat loistava kasvispainotus taas ruokavaliooni. Näillä eli taas loistavasti pari päivää, umpivegejä ne eivät ole, sisältävät kananmunaa ja juustoa, mutta menee minun lihattomuuteni aivan passelisti. Ja tällaisilla ruokavalinnoilla saa päivittäisiä kasvisosuuksia kuitattua…
Kasvis-papupihvit
Näitä kasvispohjaisia, helppoja ruokia työstän jatkuvasti. Kesäkurpitsa on edullista, ravitsemuksellisesti aika kevyttä tavaraa, mutta toimii rakenteena moneen aika hyvin sen maustamismahdollisuuksien vuoksi. Nyt päätin kokeilla pihvejä, jotenkin pidän enemmän pihvi kuin pyörykkämuodosta, joissa olisi kesäkurpitsaa ja valmis papusekoitus makuna ja proteiinina. Raastoin kesäkurpitsan hienoksi, pieni tetra valmista papusekoitusta mausteineen eli tex mex -versio. Nämä yhteen,…
Kevään parsasesonki
Ainahan se tulee sieltä, odotettu parsa. Minulle se odotettu tarkoittaa Euroopan parsakautta, saahan parsaa aikaisemmin jo Perusta tai Meksikosta tuotuna, mutta maltan kyllä odotella. Kasvaahan parsa kotimaassakin, sato tulee vielä myöhemmin, muttei minun silmiini ole kaupallista tarjontaa sattunut. Yhdessä somepostauksessa oli tarjolla villiparsaa. Se oli jo villimmän näköistä, juuri ja juuri parsaksi tunnistettavaa. tottakai maistaisin…
Linssi-kasvispihvit
Kasvisruokia olen pyrkinyt lisäämään tietoisesti ruokavaliooni. Virallisten ravitsemussuositusten mukainen yhden hengen otannalla suoritettava ihmiskoe siis etenee… Kevyesti ylesikutoa ylläpitävä, keksi-ikäinen konttorityötä tekevä naisihminen pärjää loistavasti vähemmälläkin. Eihän nämä minun ruokani mitään kevyitä aina ole, voita käytän kun on tarvetta, juustot ovat täysrasvaisia maun ja ominaisuuksien perusteella. Minun kasvisruokani ovat harvoin täysin vegaanisia, se ei ole…