Raaka-aineesta tämäkin kokeilu taas lähti liikkeelle. Kondesoitu maito, miten sitä voisi hyödyntää erilailla? Täytteitä makeille piirakoille voi tehdä monella tapaa, pitkään huoneenlämmössä, esim mökkiolosuhteissa säilyvä kondensoitu maito on hyvä vaihtoehto. Kondesoitu maitohan on pitkään kypsennettyä/keitettyä, tiivistettyä maitoa, josta on poistunut nestettä, eli se on rakenteeltaan paksua tahmaa. Koska rakenne on tiivistynyt, maidossa luontaisesti esiintyvät sokerit korostuvat ja tahma on makeaa. Hyvässä ja huonossa mielessä tietysti, kunhan sen tietää. Valikoimissa on myös karamellisoitu ja suklainen versio, jotka toimivat kastikkeina suoraan itsenäänkin.
Nyt testasin ns nopeaa sitruunaista täytettä piirakoille, ja tavoilleni uskollisena tein sen muffinivuokaan, jotta syntyy minulle sopiva annoskoko.
Piirakkapohja oli ihan perusversio, koska täyte oli menossa myös uuniin, sitä ei tarvitse esipaistaa eli:
100 g pehmeää voita paloiteltuna
3 dl vehnäjauhoja
1 kananmuna
1 dl sokeria
Vatkasin pehmeää voita ja sokeria pehmeäksi massaksi, sekaan kanamuna ja lopuksi jauhot. Nopea taikina, jaoin sen 12 osaan ja taputtelin muffinivuokiin
Täytteksi sitten kokeilu;
1 prk kondentoitua maitoa
1 tl vaniljasokeria
3 kananmunan keltuaista
1 sitruunan mehu
1 limen kuori raastettuna (tämä oli ihan vain ulkonäön takia, kaunis pieni vihreä elementti massassa, sitruunan kuori ajaa makusektorilla saman asian)
Nämä vain sekaisin vatkaimella ja annostelin taikinakuppeihin. Uuniin 200 astetta ja noin 15-20 minuuttia, kypsyyttä voi testailla, välillä ihan pinnaltakin. Anna jäähtyä ja koristele.
Alunperin suunnittelin marenkipintaa, kun täytteestä jäi valkuaisia (vähän mukaillen Key lime pie- reseptiikkaa), mutta massa oli sen verran sitruunaisen hapanta, mutta makeaa, että jotain raikasta pintaa tuo kaipasi. Kausi ei ollut ihan otollisin tuoreille marjoille, mutta pikkukoo- kaupastani löytyi tuoreita kotimaisia mansikoita vielä syyskuussa, ja jopa maku oli hyvä ja rakenne kaunis. Niistä löytyi se puuttuva lenkki kokonaisuuteen, jos toki en ole hyvä pikkupipertäjä koristeluissa, maku oli hyvä! Viimeistelin pintaa vielä inkiväärisiirapilla, mukava lisätwist