Alkutalven tai pikkujoulukauden lähestyessä ruokamieli alkaa puuhastella erilaisten pikkunaposteltavien parissa. Joku vuosi askartelen kaikille läheisilleni ruokalahjoja, mutta toistaiseksi olen näperrellyt milloin mitäkin. Lähinnähän nämä ovat itselleni rentoutumista, ensin rakennella joku teema tai ajatus, joku uusi raaka-aine tai muuhun settiin sopiva osanen. Sitten sopiva päivä, jolloin ei ole turhan kiire mihinkään, henkinen valmistautuminen mahdollisiin ruokakriiseihin, jos…
Kuukausi: joulukuu 2019
Kevätkääryleitä
Aikoinaan kun kävin kotikaupungissa, pääsin aasialaiskauppaan täydentämään varastoja, harmillista että tästä kaupungista ne ovat loppuneet. Vielä oli tämä kevätkäärylepaketti jäljellä ja olin sitä vähän säästellyt, kun ei tiedä koska taas pääsee käymään niin, että voi tuoda pakasteita kotiin taas. Ja onhan tuo urakka, kun pakasteen sulattaa, avattu paketti pitää käyttää parisssa päivässa. Käärylelehtiset kun tuppavat…
Helppo, ei nopea lammaskaali
Vähän pidemmällä kaavalla olen tehnyt lammaskaalia monta kertaa. Nyt minulla oli savustettua lampaanpaistia lohkare pakastimessa ja koska syksyn satokausi on parhaimmillaan kasviksissa, kaalipataa alkoi tehdä mieli. Jos lammaskaalia tekee raaásta lampaasta, pitää ensin keitellä lihat rauhassa kypsiksi. Siitä kyllä muodostuu huippuliemi jatkoon, mutta nyt menin lihafondin voimalla eteenpäin. Kaalia näyttää alussa olevan paljon, mutta se…
Lohipasta, nopeasti arkiruokaa
Jostain tekemättömästä projektista jäi jääkaappiin kylmäsavulohipaketti.. Muutaman päivän pyörittelin visioita mielessäni ja siitäpä tuo lähti. Lohipastaa, jossa olisi ruusukaalia ja fenkolia, kun ihan sesongissaan mennään. Ollakseni kohtuu terveellinen kokkailija, kuivakaapissa oli vielä täysjyväpastaakin jäljellä, joten tämähän tyhjensi pajatson taas mukavasti. Raaka-aineet olivat kahteen arkilounasannokseen; 150g kylmäsavulohta 1 fenkoli (noin 300g) 1 pkt eli noin 200…
Broilerin maksakastike
Kaupan pakastealtaasta löytyy ”aina” broilerinmaksaa. Se on näppärä paketti, 300g, ja pakastetuotteena sen voi sopivalla hetkellä ostaa pakastimeen ja tehdä kun sattuu ruokalistojen puolesta olemaan hyvän maksaruuan paikka. Ihan samanlalaisia ravitsemusvaikutuksia broilerinmaksalla ei ole verrattuna naudan maksaan, mutta hyvä lisä kaikenkaikkiaan ja edullista kotiruokaa siitä saa. Itse olen käyttänyt broilerinmaksaa terriiniin, kastikkeeseen ja tuossa toisessa…
Chorizo pata
Mausteinen pataruoka on talvisissa olosuhteissa lämmittävä ruoka,, henkisesti ja fyysisesti. Pataanhan voi laittaa ihan mitä vaan, oma vanha valurautainen patani hauduttaa vastaavan laisen padan ihan itsekseen. Kunnon slow foodia… raaka-aineet sinne ja pienellä lämmöllä ainekset muheutuu siellä ihan omin voimin. Kaikki lähti taas mausteisesta chorizosta, jonka pongasin uudehkosta tulokkaasta Kauppahallissamme, Espanjan herkuista. Ei liian tulinen,…
Sillilaatikko
Suolasilakka sai arvoisensa hautajaiset, kun Tiira -tuotemerkin alla olevan tuotteen valmistus lopetettiin. Ehkä reissuillani joku päivä löydän samanmoisen, toki joku vastaavaa tekee, mutta saatavuus ja vastaavuus oman suun mukaiseksi vaatii kärsivällisyyttä. Kun lähtee tekemään sinnepäin versiota tietoisesti, ei ainakaan pety. Tässäpä en edes originaalia herkkuani tavoitellut vaikka tekniikka kalaatikolle on täysin sama. Sain kesäruokien ”tuhoamistalkoissa”…