Taas haki makunystyrät jotain tiettyä,, kasvista, mausteisuutta,, munakoisoa.. Munakoiso on näemmä ollut minulla monessa mukana tänä talvena. Tuontitavarana ei niin ekologinen vaihtoehto, mutta kun olen käyttänyt sitä monessa, kuten nytkin ns lihankorvikkeena, helppo, toimiva setti. Ajatus bulgogiin lähti kaappiin unohtuneesta valmiista bulgogi-marinointikastikkeesta. Olen tehnyt bulgogiruokaa ennenkin, eipä ollut tuo pullo kovin kummoinen ”helpotus” keittiöön, jatkossa…
Kuukausi: maaliskuu 2020
Kerran ainakin kokeiltava, veriletut
Sarjassamme, olen syönyt tai kiinnostaisi, mutten ole koskaan tehnyt itse, kokeiluja. Kouluruokailuun veriletut kuuluivat Good Ol times- aikakaudella, söin, ei ollut pahaa, muttei ykkösherkku kuitenkaan. Puolukkaa oli mukana, ehkä perunaa, ehkä valkokastiketta. Kuten sanoin, ei jäänyt mieleen tarkalleen. Ne kouluruuat, jotka jäivät, ja joita en ole vielä itse kokeillut tehdä olivat kanaviillokki ja tilliliha, parhaita…
Banaaniletut
Klassinen ongelma, ostaa 6 banaania, kun on nätti terttu, syö ensimäiset ja loput alkaa mustumaan jo pahemman kerran. Itse pidän aavistuksen vihreistä banaaneista ihan syötynä, vaikka hyvin tiedän, että ruskeapisteiset, pehmeämmät banaanit ovat makeampia ja ”uransa huipulla”. No kaksi banaania oli jäljellä, kakku.. joo,, e itule syötyä kuitenkaan, joten jospa paistaisi lettusia, vallankin kun jääkaapissa…
Välimeren makuja, täytetyt pitaleivät
Taas näitä sovellettuja kokeiluja, jotain uutta teki mieli, makunystyrät suuntautui Välimerelle, mausteista, muttei tulista… Usein nämä ovat melkoista askartelua, mutta minulle keittiö on omanlaistaan meditaatiota. Keskittymistä, soveltamista, oma maailma jonne voi hautautua ja jättää muun maailman taakseen hetkeksi. Lopuksi pääsee syömään ja onnistuneen kokeilun jälkeen on hyvä mieli, henkisesti ja toki fyysisestikin. Onnistunut kokeilu on…
Jalapenot/ padrones/ finger food
Paljonhan näitä iltaherkkuja on päähän jäänyt, kun somessa tulee mitä vaan vastaan. Noita ”ei-niin-makeita” tai ”ei- niin- tulisia” paprikoita osuu silmiin kaupoissa aika- ajoin, oma fiilis tai ajankohta ei täsmää, joten passailee. Kunnes tulee se juuri oikea hetki, tarjonta ja kysyntä kohtaa.. tämä ruokaharrastus on lohdullista, ei tule oikein koskaan valmiiksi, ja kun malttaa, kaikeille…