Sattuipa taas kohdalleen mielenkiintoinen tuote, lihaisia poronpotkaluita, passeli kilon pakkaus pakasteena. Heti lähti mieli lihakeittoon, jota tulee harvemmin tehtyä, mutta tässäpä hyvä syy tehdä taas. Perinteinen lihakeitto perustuu aina pitkää kypsytystä vaativaan lihaan, fileestä ei kummoista soppaa tule. Lihakeittoon on käytetty rintaa ja mielellään luullista versiota. Luu antaa liemelle täyteläistä makua, mutta ei ole mitään pikaruokaa. Keitto valmistuu kahdessa osassa, ensin keittopohja, jossa kestää, sitten varsinainen keitto, joka valmistuu perunoiden kypsymisen ajassa. Keittopohjaa voi tehdä isommallakin kattilalla vaivaansa nähden, perata lihat paloiksi ja osan voi vaikka pakastaa. Toisella kerralla saa sitten nopeastikin maukasta keittoa.
Keittopohjan ainekset
1 kg poron potkaluita
2 litraa vettä
1 iso sipuli lohkoina
2 porkkanaa paloina
1 palsternakka paloina
10 mustapippuria kokonaisena, laakerinlehteä
Laita lihanpalat kylmään veteen ja ala kuumentaa lientä. Pinnalle nousee proteiineista vaahtoa, kuori sitä pois, jotta keitosta tulee kirkasta. Kun vaahtoaminen rauhoittuu, lisää kasvikset. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä 2-3 tuntia. Kun lihat irtoavat painamalla luista, keittopohja alkaa olla valmista. Siivilöi kasvismössö pois liemestä, ne menevät biojätteeseen, ovathan ne luovuttaneet jo makunsa. Siivoa lihat irti luista ja pilko sopivan kokoisiksi paloiksi. Poron potkakiekoissa on kalvot, mutta kypsänä ne irtoavat vetämällä helpolla, joten älä tuhlaa aikaasi niiden poistamiseen raakana. Meillä koira sai herkutella peratuilla luilla ja luuytimillä
Lihakeitto;
4 perunaa paloina
2 porkkanaa paloina
1 sipuli hienonnettuna
0,5 litraa keittopohja ja puolet lihasta (toisen puolen pakastin)
suolaa ja pippuria
Lopuksi keitto keitetään kasviksiltaan kypsiksi, loppuvaiheessa lisätään kypsät lihat sekaan. Minun lihakeittoni vaatii aina ruisleipää ja juustoa kaveriksi