Mökkielämää, viisi kuukautta sormet mullassa

on

Puutarhatyöt ovat harrastus, niistä pitää pitää, jos haluaa saada jotain aikaan. Hyötyliikuntaa totta kai, mutta raskasta ja näin toimistotyöläisenä, tekemisen huomaa, hyvässä ja pahassa. Keväällä toukokuu mene talven jälkien korjaamisessa, kesäkuu istutusten parannuksessa, heinäkuussa alkaa satokausi, elokuussa lähes kaikki kypsyy samaan aikaan, syyskuussa korjataan loput sadot ja valmistellaan puutarhaa taas talvea ja uutta satokautta varten. Siinä välissä ihmetellään sään oikuttelua, milloin on liian kylmä keväällä ja esimerkiksi marja/omenasato epäonnistuu, kun kukinta kärsii. Sitten voi olla toukokuussa liian kuumaa, istutukset eivät kasva ja jos pystyy kastelemaan jatkuvasti, voi jotain pelastaa. Tai voi olla liian märkää ja kylmää (kuten vuonna 2025) ja mikään ei oikein kasva, tai kasvaa myöhässä. Niin no, kuten kaikki puutarhan hoitajat tietää, rikkaruohot ja nurmikko kasvaa aina, joten tekemistä riittää tietysti aina. Kun sato alkaa kypsymään, tulee lähes äkhyinen olo, kun kaikkea on paljon ja tietysti osa onnistuneesta sadosta pitää säilöä ja nauttia sitten myöhemmin talvella. Mutta vaikka kaikkea satokauden herkkua on tarjolla yllin kyllin, olen ehdottomasti sitä mieltä, että tuoreena lähes kaikki maistuu parhaimmalta ja pienimuotoinen yltäkylläisyys sallittakoon.

Suomalaisen peruspuutarhan satokausi alkaa touko-kesäkuussa raparperilla, sen paras kausi jatkuu juhannukseen. Siitä päästäänkin jo odottelemaan varhaisperunan kypsymistä ja mansikoita, klassisia suomalaisen kesän tunnuksia. Silli tai savukala, uudet perunat ja voi, ehkä mummon kananmunasalaatti rinnalle, eipä sitä muuta kaipaakaan. Kiihkeän mansikkakauden jälkeen, jos luonto suo kosteutta tarpeeksi, alkaakin jo sienikausi kantarellilla ja herkkutatilla, samaan aikaan alkavat kypsyä vadelmat heinäkuun lopulla. Puutarhavadelma on toki helppo poimia, mutta villit metsävadelmat ovat niin maukkaita. Niitä saa lähes loputtomasti pari vuotta metsähakkuiden jälkeen. Elokuun alkupuolelta alkaa mustikkakausi. Nyt olemme tietoisesti ylläpitäneet pensasmustikka-aluetta mökillä, mutta vaikka jonkin verran saatiin raakileita pensaisiin, linnut söivät ennen kuin ”pääsatoa” päästiin keräämään. Metsässä on maukasta villiä mustikkaa, ja jo muutaman vuonna, jos ei muilta kiireiltä ehdi metsään, talven varalle ostetaan laatikko mustikkaa täydentämään valikoimaa. Elokuussa kypsyvät myös puutarhamarjat, karviaiset ja viinimarjat. Meillä on keltaista karviaista, mikä on oma suosikkini, ja punaista karviaista. Viinimarjoja löytyy mustana, valkoisena ja vihreänä. Saman marjan eri lajikkeita, mutta minusta maku hyvin erilainen. Marjat pakastettuna soseeksi on tilaa säästävä tapa saada marjoja talveksi. Mutta elokuussa suoraan pensaasta poimittuna, kupillinen tuoreita marjoja on aina parhaita.

Elokuussa on kaikkea tarjolla, kesäkurpitsaa, hernettä, avomaan kurkkua, naurista, leikkopapuja, sipulia ja valkosipulia, pinaattia, yrttejä. Itse ostan myös torilta ja kaupoista satokauden tuoreita tuotteita. Oma kyssäkaalit harvoin kasvavat (huah, jos kasvavat ollenkaan huonona vuonna) isoiksi ennen syyskuuta, joten heinäkuussa ihanan tuoreita kotimaisia kyssäkaaleja saa onneksi ostettua. Maissiakin kokeilin yksi vuosi kasvattaa, mutta se vaatii pitkän kasvuajan joka tapauksessa ja todella sopivat olosuhteet, viimeisimmät jäivät meillä lokakuuhun mennessä raaoiksi. Niitäkin onneksi saa elo- syyskuussa ostettua ja pääsee herkuttelemaan niitäkin. Myskikurpitsaa olen myös yrittänyt itse kasvattaa, mutta nytkin, syyskuun puolessa välissä, valtaisan varren päässä on 15 cm raaka kurpitsa, eli jos vaikka kurpitsakeittoa halajaa, ostoksille vaan.

Kaikkea on tullut kokeiltua lajikkeina mökkimme puutarhassa, milloin kelit ovat huonot, milloin luonnoneläimet syövät sadon, joka vuosi jotain aina onnistuu. Vuonna 2025 valkosipulit olivat komeita, kesäkurpitsa kypsyi myöhemmin, mutta tekee hienoa satoa, marjoja tuli taas yli oman tarpeen. Sieniäkin alkoi löytymään paremmin syyskuun puolella kun heinäkuun hirmuhelteiden jälkeen satoi kunnolla. Useana vuonna leikkopavut eivät vain taimetu alkukesästä, tänä vuonna oli kaikki kohdallaan ja niitä on päässyt nauttimaan ja säilömään kunnolla. Varhaisperuna toimi hyvin, mutta lopun perunasadon tuhosi ensin läheisen suon kurkiperhe, joka kävi perunamaallamme poikasia syöttämässä siemenperunoilla. Sitten loput varret tuhoutui perunaruton kautta. Mutta tokihan uutta perunaa saatiin nauttia mökillä, onneksi. Uutuuskokeilussa oli munakoiso, taimi löytyi puutarhamyymälästä toukokuussa, noh, nyt syyskuussa on siihen tullut vihdoinkin noin 8 cm hedelmät, joten katsotaan jaksaako kypsyä loppuun saakka. tomaatteja oli taimina ja lajikekina ehkä liikaa, mutta raakileita tässä nyt vielä kypsytellään.

Onhan tuo kotitarvepuutarhan hoito oma juttunsa… taloudellisesti ei varmastikaan ole mitenkään kannattavaa, hintaansa nähden satokaudella tuoreita kotimaisia kasviksia saa erittäin edulliseen hintaan, mutta hauskahan sitä on ihan itse omin pikku kätösin kasvattaa kaikenlaista. Kuten jo aloituksessa sanoin, ajankäyttö ja investoidut taloudelliset panokset ovat budjetissa osastolla ”harrastustoiminta”. Tämän kirjoitelman pääkuva otsikossa on oman sadon puutarhaunelma… kaikki paitsi suola, pippuri ja voi omasta maasta kasvatettuna. Pienen järvemme antia savustettua ahventa, uusia perunoita, voi-salvia kastike, tomaatteja ja paistettuja leikkopapuja

Jätä kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.