Broiler-palsternakka curry

Minä en osaa tehdä currykastikkeita. Morttelinkin sain lapsosilta lahjaksi, mutta joku siinä jäytää ruokasieluani. Nyt tuli vastaan sen verran simppeli ohje maku.fi sivustolta, että maltan kokeilla. Samalla saan kokeiltua mielenkiintoisnekuuloista palsternakan kypsennystä…alunperin tänä oli ihan kasvisruoka, mutta lisäsin sekaan broilerin sisäfilettä. Tämän syksyn teemana on ollut lisätä kasviksia ruokavaliooni, varsinkin juureksia, joten tässä kelpo ohje kokeiltavaksi.

ainekset ovat seuraavat:

1 prk kookosmaitoa

2 dl turkkilaista jogurttia

2 sipulia

2 rkl chilitahnaa

1 tl kardemummaa

1 tl kanelia

1 tl mustapippuria

400 g broilerin sisäfilettä

600g palsternakkaa

50 g voita

2 dl jasminriisiä

korianteria päälle viimeistelyyn

Kuori ja pilko sipulit, kuullota niitä öljytilkassa ja lisää kardemumma ja kaneli ja mustapippuri. Lisää 1 rlk chilitahnaa. Kuumenna kattilassa jogurtti ja kookoskerma. Lisää liemeen sipulisilppu pannulta ja anna hautua noin 10 minuuttia. Paista broilerinfileet pannulla ja mausta 1 rkl chilitahnalla. Soseuta sauvasekoittimella kookoskerma-jogurtti-sipuliliemi tasaiseksi ja laita broilerinpalat sen jälkeen liemeen. Kuori palsternakat, ja pilko peukalon pään kokoisiksi paloiksi. Laita pannulle voita ja kypsennä palsternakkapalat ruskeiksi ja kypsiksi pannulla. Lisää kypsät palsternakat kastikkeeseen ja tarkasta tulisuus. Keitä riisi ja tarjoile kastikkeen ja korianterin kanssa.

Tämähän oli mielenkiintoinen kokeilu. Tuo palsternakan kypsentäminen suoraan voissa toimi hyvin, sitä kannattaa hyödyntää jossain toisessakin yhteydessä. Curry on ollut minulle jotenkin ylitsepääsemätön, nyt sain maukkaan tulisen liemen/kastikkeen. Ehkäpä tässä olisi rohkeutta kokeillä näitä vaan lisää jatkossakin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.