Olen ruokavaliotani ihan täysverinen sekakäyttäjä, kaikki mikä on hyvää, on syötäväksi kelpaavaa apetta. Hyviä eineksiä en ole paljoa löytänyt, maksalaatikko on niitä aikoita ruokia, jotka ovat parempia ostettuina eineksinä kuin itsetehtynä. Kasviksia ja hedelmiä en varmaan syö jokapäivä toivottua 500g päivässä, mutta uskoisin pitkällä aikavälillä saavani kaikki tarvittavat hyvät näistäkin tuotteista. Ihan perussalaatista en niin välitä joka päivä, enkä sitä teekään. Juurekset ovat enemmän makuuni, ja pidän perunasta, monilla eri tavoilla tehtynä.
Helppo lisäke vaikka mille proteiinille on uunijuurekset. Simppeli peruspohja on esimerkiksi kilo juureksia ja kilo perunaa. Juureksina porkkanaa, lanttua ja palsternakkaa ja sipulia. Kasvikset kulhoon, päälle öljyä, kuivattuja yrttejä (timjani toimii aina), suolaa reilusti ja loraus viinietikkaa antamaan happoa. Koko kasa uunipellille, 200 astetta ja noin 45 minuuttia. Välillä voi käännellä kasviksia jotta ruskistuvat joka puolelta tasaisesti.
Kasvispedin kaveriksi laitoin parsa-aikaan pekoniin ja juustoon käärittyja parsanvarsia. soignon vuohenmaidosta tulee kiva lisäke kun lisää kevyesti öljytyt ja pippuroidut kiekot päälle lopuksi ja gratinoi kokonaisuuden. Makkaraakin olen käyttänyt, kunnon lihaisa raakamakkara, kypsyy siinä pinnalla rapsakaksi samalla vaivalla. Kelpo pihvi toimii aina!