eggs and bacon, uudella tavalla

Aamiainen on päivän tärkein ateria, olen samaa mieltä. Peri englantilaista pekonia ja munaa en jaksaisi joka aamu syödä, kunnon ruisleipä toimii vallan mainiosti. Tässä on taas kokeilu, jossa ihan perusasiat, kananmuna, pekoni ja paahtoleipä on laitettu uudella tavalla. Hiukan työläs, mutta hauska ja selkeä setti sitten lautasella. Silikoni-muffinssivuoka on hyvä apu ja mitoituksena teen näitä kaksi per ruokailija.

Yhteen annokseen tulee 1,5 siivua pekonia, 1 kananmuna ja noin puolikas paahtoleipä ja 1 tl juustoraastetta. Pinnalle ripaus suolaa ja mustapippuria.

Tässä idea… paina paahtoleivistä sopivan kokoisella lasilla muffinssivuokaan sopivia leipärinkuloita ja laita muffinssivuuan pohjalle. Paista pekonia pannulla ns puolikypsiksi. Jos paistat ihan rapeaksi, ne murtuvat seuraavassa vaiheessa. Valuta pekoneita hetki talouspaperin päällä, jotta ne jäähtyvät ja ylimääräiset rasvat valuvat pois. Kiedo pekoni muffinssivuuan reunaan leivän päälle. Laita pohjalle hiukan juustoraastetta. Valuta kanamuna pekonin sisään juustoraasteen päälle. Mausta pinnalle. Laita paistumaan 200 asteiseen uuniin noin 15-20 min. Kananmunan kypsyys on ajasta kiinni. Irrota vuuasta ja annostele lautaselle.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.