Opinnoissa oli samaan aikaan kurssi ruokavaliolla hoidettavista sairauksista ja päässä pyöri kotitehtäviin kohdistunut gleteiiniton ruokavalio. Jotain ruokalehteä lukiessani silmään pisti yksityiskohta kekseistä. Siitä se ajatus sitten lähti, jos rakenteena olisikin vain banaani, ja muut täytteet maun ja jauhokaapin sisällön mukaisia, niin voisi tehdä keksejä, joissa ei ole lisättyä sokeria, eikä gluteiinia, eikä maitoa, eikä kanamunaa, eikä rasvaa.. heh. ei siis mitään mitä kekseissä normaalisti on. Eikun kauppaan ja kaikenmoisia tarpeita hankkimaan. Askartelin siis neljä erilaista pikkuleipää ja vein töihin maisteltavaksi. Arvovaltaisen raatimme suuta miellyttivät tummasuklaa ja aprikoosi eniten..
Perusidea on yksinkertainen. Pohjana banaani, jos yksikkö on yksi banaani, näitä tulee noin 8 kpl per maku. Tähän sopivat juuri ne keltaisen pilkulliset kypsät banaanit. Ainekset pieneen tehosekoittajan myllyyn ja sekaisin, sitten vain kahdella lusikalla tasaisia, noin 1 cm paksuisia keksejä leivinpaperille. Paisto 150 astetta ja noin 40-50 minuuttia. Määriä voi tuunata matkan varrella, esimerkiksi aprikoosit olivat erityisen mehukkaita, vaikka olivat kuivattuja, joten maissirouhetta meni hiukan enemmän.
Mustikkakeksi:
1 kypsä banaani
50g kuivattua mustikkaa
0,5 dl karkeaa tattarijauhoja
Karpalo-valkosuklaakeksi
1 banaani
50g kuivattua karpaloa
50 g valkoista suklaata rouheena
tummasuklaakeksi
1 banaani
1 dl tummaa suklaata rouheena
0,5 dl hasselpähkinärouhetta
Aprikoosikeksit
1 banaani
1 dl kuivattua aprikoosia
0,5 dl karkeaa maissijauhoa