Kermainen parsakeitto, eri saostusmenetelmiä

on

Keittoja on kiva tehdä ja ovat hyviä. Vaikka olen kokkikouluni käynyt, nämä erilaiset tekniikat keittopohjiin ovat jääneet jonnekin taka-alalle. Päätinpä laajentaa taas näkemystäni ja kokeilla eri versioita. Itseäni enempää ei voi syödä (nyyh!) ja haluan syödä erilaisia ruokia, joten soppa silloin, toinen tällöin tekee terää.

Parsa-aikaan askastelin kermaisen keiton. Ideahan on tässä versioissa, että makuaine, parsa, soseutetaan, ja siitä keittoon tulee rakennetta. Raaka-aineet ovat simppelit;

300 g parsaa pilkottuna parin sentin paloiksi, säästä kauniit nuput erikseen

5 dl kasvislientä

1 dl kuohukermaa

1 sipuli pilkottuna

suolaa ja valkopippuria, tiraus sitruunamehua

Kuullota sipulit ensin pannulla kevyesti, lisää kasvisliemeen. Keitä parsanpalat kypsiksi kasvisliemessä, soseuta sauvasekottimella hienoksi, tämän voi vielä siivilöidä erikseen. Laita vielä kattilaan, lisää kerma ja anna saostua vielä hetki. Lisää lopuksi vielä kauniit nuput, ne kypsyvät hetkessä keitossa. Mausta suolalla ja pippurilla ja sitruunalla. Kaveriksi toimii ohut hyvä ruisleipä voilla sipaistuna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.