Parsaa vaikka miten päin vappuna

on

Ihana toukokuu ja tuoreet parsaniput. Odotan aina kärsivällisesti, että satokausi siirtyy Perusta Eurooppaan ja maltan vielä sen aikaa, että hinta on kohtuullinen. Yleensä alkaa olla Vapun tienoo ja teinkin itselleni todellisen parsafestivaalin.

Ensin tein vappuaatolle parsaa ja uppomunia. Kuorin ja keitin erittäin kevyesti parsan varret vedessä, huuhtelin nopeasti kylmällä vedellä ja annoin niiden kuivahtaa. Kiedoin ristikkäin kolme tai neljä parsan vartta yhteen ”matoksi” pekonin siivujen avulla. Ketiin etikalla maustettua vettä, ja laitoin kupin avulla vesikierteeseen kananmunan ja annoin kypsyä noin 4 minuuttia. Valmistin hollandaisekastikkeen. Parsamatot parilapannulle, grillailen rapeiksi, päälle vain suolaa pippuria. Kokosin annoksen, pohjalle parsa-pekonimatto, päälle valuva uppomuna ja kaiken päälle lusikallinen hollaindaisekastiketta. Eikä tuota muuta tarvittukaan, hieman suolaa ja pippuria munan päälle.

 

Minulla oli siis pari nippua tuota ihanaa vappuherkkua, joten seuraavaksi päätin tehdä parsapesän haukikveneleille. Niistä on ohje toisessa tekstissä. Kuorin parsaa ohuiksi siivuiksi juustolastalla. Sillä saa tasaista ja ohutta suikaletta monesta kasviksesta. Siivutin ohuiksi myös kevätsiulia. Kiehautin ne nopeasti kypsiksi ja lisätin hiukan pilkuttua tuoretta punaista chiliä ja gayennepippuria mausteeksi. Tästä kasvispohjasta sain hyvän pohjan kalalle. En käyttänyt tähän parsojen kauniita nuppuja, ne menivät sitten vielä evässalaattiin.

Ja sitten vielä parsaversio isoäidin kananmunasalaatista. Pohjaksi laitoin vain rapeaa salaattia ja kevätsipulia ja paloitelutuja parsanpaloja, ne eiliset nuput käytettiin nyt. Parsanpalat keitin vain nopeasti ensin. Sitten keitin neljä kananmunaa kypsiksi. Erottelin keltuaiset ja valkuaiset. Vaahdotin 1 dl kermaa löysäksi vaahdoksi, sekaan 1 tl sinappia, ja 1 tl etikkaa ja kananmunan keltuaiset. Sekoitin kastikkeen salaattipohjaan ja ripottelin kananmunan valkuaiset pilkottuna salaatin päälle

Sitten löysin vielä kaupasta miniparsoja, ja päätin kokeilla helatorstain kunniaksi paneroituja parsoja dippikastikkeella. Siivosin pienet parsat, pyöritin ne jauhoissa, sitten kananmunassa ja lopuksi karheassa maissijauhoissa, joissa oli puolet parmesanraastetta. Nostin parsat leivinpaperille ja paahdoin 2225 asteisessa uunissa 15 min, kunnes olivat rapean ruskeita. Tein dipin turkkilaisesta jogurtista, pang gang-kastikkeesta ja schiracha-kastikkeesta. Sitten vain dippailemaan ja olipas kiva iltahuikopala…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.