Kevätkananpoikaa jogurttikastikkeella

on

Taas oli tarjolla erikoisuutta töiden pakastealtaassa. Viiriäistä pitäisi kokeilla, mutta nyt oli mahdollisuus ostaa kevätkananpoikaa, joten tartuin tietysti siihen. Söpöjä 450g painoisia pikkulintusia. Raaka-ainetta ei tietty ole paljoa tarjolla, mutta minua on hirvittänyt näissä pienissä linnuissa kypsentämisen ”vaikeus”. Vaikeus on tietysti määre omassa päässä, mutta nyt oli sopiva hetki testata, eihän näissä kovin kauas puusta putoa, jos mönkään menee jostain kohtaa.

Meinasin alkaa paniikkihengittämään, kun selasin netin ohjeita, pitäisikö olla kanalintujen saksetkin, jotta tuon lintusen saisi avattua ja paistettua littanana. Päätin, että Fiskarseihin pitää pystyä luottamaan, kun ne kerran on tehty Suomessa, nythän on ollut uutisissa, että niidenkin tuotanto siirtyy Puolaan. Voi surku.

Seuraavaksi kahlasin nettiä, miten maustan kanaset. Kotona sattui olemaan aika paljon raaka-aineita valmiina, joten päädyin marinoimaan kanasia joguritissa yön yli ja stten suoraan uunii. Kombosta tulikin intialaistyyppinen ja se olikin hyvä vaihtoehto meidän joskus tylsälle uunikanan maustamislinjalle. Sen verran pitää kyllä sanoa kokonaisuudesta, se näyttää kivalta ja kompaktilta, mutta lihaa tuossa on todella vähän, eihän se reppana kananpoika ole vielä ehtinyt kasvaa, joten hyötysuhde on ehdottomasti pääruualla 1 kananen per syöjä, nyt mentiin kahdella kanasella per 3 ruokailijaa. Ja annostelun, paloitelun kannalta oma kanenen jokaiselle on selkeä, nyt meni vähän räpistelyksi, kuka mistäkin tuota leikkelee itselleen. Ei meillä kotona kuitenkaan ole annostarjoilua, vaan jokainen saa ihan itse määritellä settinsä lautasella. Maku oli loistava ja liha pehmeää. Kivan lisän annokselle antoi vielä riisi, johon laitoin lopuksi puntillisen kevätsipulia ja nokareen voita ja pannulla paistetut retisiit, taas uusi näyttävä lisäke aterialle.

Jogurttimarinadiin laitoin

4 dl turkkilaista jogurttia, sitruunan mehua yhdestä sitruunasta, 1 tl juustokuminaa, inkivääriä ja paprikajauhetta ja chilihiutaleita. Sitten 3 valkosipulin kynttä ja 5 cm tuoretta inkivääriä silputtuina ja kourallinen persiljaa ja korianteria. Kaikki sekaisin ja raaàt kananpojat sekaan. Kelmu päälle annoin marinoitua yön yli. Paistoin ritiläpannulla 225 asteessa noin 40 min. Paksun reisipalan kohdalta työnsin teräväkärkisen veitsen sisään ja tarkastin, että neste on kirkasta ja siten liha kypsää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.