Master Chef Austaralia on lempiohjelmani, ihanan intohimoista suhdetta ruokaan, kilpailuhenkeä ja itsensä voittamista amatöörikokeilta. Ehdoton suosikkini ruokaohjelmista! Ongelmaksi muodostuu usein se, ettei kyse ole resptiikasta, jota jaettaisiin. Nyt alkupuolelella tuotantokautta intialaistaustainen kilpailija Nidhi, teki nopeasti porkkanavanukasta täydentämään annostaan. Kun ei ollut ohjetta, piti mennä netin ihmeelliseen maailmaan. Heh… muutama aito intialainen youtube- resepti olivat jo hauskoja, kun puhuivat paikallista kieltä ja tekstit resepteistä olivat melko hauskoja kikkuroita vaan. Löytyihän noita ohjeita, mutta sitten alkoi taas kotikokkaajan ruokakriisit… versioita oli niin monta kuin reseptiä, kylmänä ja kuumana ja kaikkea siltä väliltä. Piti sitten vaan lähteä liikkeelle jostain ja tein kylmän version.
Raaka-aineet;
400g hienoksi raastettua porkkanaa
1 rk kondensoitua maitoa
2 tähtianista
1 kanelitanko
1 tl inkivääriä jauhettuna
0,5 tl chiliä kuivattuna
1 tl vaniljaextraktia
1 dl hasselpähkinärouhetta
Laita kaikki raaka-aineet, paitsi pähkinät kasariin ja anna kypsyä ja hautua noin 20 minuuttia, lisää lopussa pähkinät. Poista kovat mausteet (tähtianis ja kanelitanko). Jaa annoslaseihin ja anna viilentyä jaakaapissa. Koristele vaikks kermavaahdolla ja mintun lehdellä. Sokeriahan tässä ei ollut ollenkaan, makeus tulee maidosta ja porkkanoista. Makumaailma on mausteinen, riippuen paljon setin koostumuksesta. Joskus kokeilen vielä kookosmaitopohjaisena tätä ja ehkä lämpimänä…