Tämä kiehtova kasvisten lisääminen ruokavalioon tuo vastaan mielettömästi reseptejä, puhtaita kasvisversioita tietysti, mutta paljon ruokia, joissa kasvikset ovat pääosassa, maun ja rakenteen puolesta. Valikoimat tuntuvat olevan pohjattomat, ja se on hieno asia, paljon on vielä kokematta. Nyt päätin tehdä munakoisoruokaa ja luonnollinen valinta oli tietysti moussaka, kun sain yllättäen ja pyytämättä ylikypsää lampaanpaistia. Tuota moussakaa olin pyöritellyt mielessäni, muutenhan kaikki on hankittavissa, mutta lampaan jauhelihaa olisi pitänyt mennä erikseen hakemaan, esimerkiksi kauppahallista. Lampaasta halusin tämän tehdä, varsinkin näin ensi kerran, tottahan tuon voi tehdä naudan jauhelihastakin, mutta jos pyrkisi kohtuulliseen autenttisuuteen kuitenkin. Kuvia tekemisestä on tällä kertaa huonosti tarjolla ,tekniikka petti, kun kaikki olivat porisemassa ja levällään, kameran akku ilmoitti olevansa loppu. Akku laturiin ja virtaa sai vasta lopputuleman kanssa.
Raaka-aineet:
500 g munakoisoa (2 kpl), suola, pippuri ja oliiviöljyä pintaa
4 isohkoa perunaa kuorittuna ja viipaloituna
Tomaattikastike:
1 prk tomaattimurskaa
400 g lampaanjauhelihaa
1 iso sipuli pilkottuna
2 valkosipulin kynttä
2 rkl kuivattua minttua
1 tl kanelia
1 dl tuoretta persiljaa silputtuna
Besamelkastike:
50g voita
50 g vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1 dl juustoraastetta
muskottia raastettuan, suolaa, pippuria
2 kananmunaa
Moussaka on varsinainen kattilahässäkkä keittiössä. Ihan aloittelevalle sitä ei kannata lähteä ensimmäisenä suosittelemaan, kun ajoitus ja kokonaisuuden hallinta voi latistaa aloittelevan kokin. Mutta näinhän se menee…
- tarvitaan munakoisosiivuja (1,5cm pitkittäin), jotka on ensin paahdettu 30 minuuttia 200 asteisessa uunissa. Päälle suolaa ja pippuria ja pirskottele niille oliiviöljyä.
- Keitä 1 cm paksuisia perunaviipaleita melkein kypsiksi suolatussa vedessä, valuta keitinvesi pois ja anna hieman jäähtyä leikkulaudalla.
- valmista tomaattikastike, mausta ja anna hautua 20 minuuttia pannulla, anna nesteen haihtua, niin moussakasta ei tule niin vetistä
- tee maitokastike jauhosuuruusteella ja anna sen jäähtyä, lopuksi lisää kananmunat, näin päällyskastikkeesta tulee kiinteämpi ja muhevampi.
- kasaa vuokaan pohjalle kerros perunaa, sitten munakoisossiivuja, sitten tomaattikastiketta, ja sama kierros uudelleen. Maitokastike tulee vain päälle.
- vuoka uuniin 200 astetta ja noin 45 minuuttia.
Pitää kokeilla(nimimerkillä kasvisruokaideat alkaa uhkaavasti yksipuolistumaan). Ja jos kiinnostaa, käy tsekkaamassa mun uusi blogi! 🙂
TykkääTykkää
kävisin toki jos laitat blogisi nimen ;D
TykkääTykkää