Tästä sain taas tialisuuden kokeilla nutella/ pähkinätahnaa leivonnassa. Joskus ammoisina aikoina tein jo kiertoisen bostontyyppisen pullan nutellalla. Nyt syntyi julukuusipulla vähän samalla idealla. Mahdottoman käteviä tahnoja leivonnassa…
Ja taas mennään yksinkertaisuuden ylistyksellä. Tarvitaan peruspullataikinaa noin 300 g. Kaulitaan kahdeksi ohuehkoksi levyksi. Ensimmäinen levy levitetään leivinpaperin päälle uunipellille. Muotoillaan veitsellä kuusipuun profiili… jalkaa pari kolme senttiä ja keskeltä sivuille pitkät, suoret kaaret. Levitetään nutella/phkinätahna kuusen päälle tasaisena, ohuena kerroksena. Sitten toinen taikinalevy päälle ja sama kuusen profiilimuotoilu alemman levyn mukaisesti. Sitten vaakaan ”oksat” kuusen korkeudelle molemmin puolin. Kierretään ”oksia pari kierrosta itsensä ympäri.
Joulukuusipullan annetaan nousta lämpimässä paikassa, voidellaa kananmunale ja pintaan voi ripotella haluamiaan koristetia sekaisin tai tiukassa linjassa, kukin makunsa mukaan. Paistetaan 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia ja joulukuusipulla on valmis nautittavaksi. Kokonaisena kahvipöydässä se on jouluisen näyttävä ja siitä voi paloja murtaa ihan sormin, ovathan ”oksat” jo kevyesti irtonaisia