Porkkana- linssikeitto työlounaana

on

Minä pidän keitoista työlounaina. Ruoakvalioni on joskus kovinkin raskas ja kasvispohjaiset keitot tuovat mukavaa vastapainoa kokonaisruokavaliooni. Ja kun itse askartelee erilaisia keittoja makumaailma ei pääse urautumaan samoihin kaavoihin. Nyt minulla oli ruokahaasteena sileää valmista porkkanasosetta. Perusversio peruna-porkkana jne – keitto on jo koettu ja mieitn millainen versio toisi keitto- osastolle jotain uutta. Tulisuutta siinä voisi kyllä olla, proteiinit voisi tehdä linsseillä, joita minulla oli purkki kaapissa odottamassa…. joten

Raaka-aineet;

1 sipuli pilkottuna

2 valkosipulin kynttä

2 cm pala tuoretta inkivääriä paloina

1 chilipalko pilkottuna

1 tl juustokuminaa, curryjauhetta, kurkumaa

2 rkl öljyä

1 litra porkkanasosetta

1 prk esikeitettyjä linssejä

150 g sinihomejuustoa

Freesasin ensin kaikki mausteet öljyssä pehmeiksi ja maut irtoavat jauheista paremmin. Lisäsin porkkanasoseen (voihan sen tehdä niinkin että lisää 1 litran vettä, kasvisliemikuution ja 800 g porkkananpaloja…) ja annoin kiehua hetken aikaa. Ajoin sauvasekottimella keiton tasaiseksi ja lisäsin kypsät linssit ja homejuuston. Annoin vielä kuumentua ja sekoitin vain kauhalla keiton tasaiseksi. En halunnut linssien enää muussautuvan, niistä syntyi mukava suutuntuma keittoon. Koristeeksi tuoretta korianteria! Kuten ohjeesta huomaa, en käyttänyt suolaa ollenkaan, koska homejuustossa oli luonnetta tarpeeksi. Erinomainen uusi keittoversio!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.