Somessa pyörii innostavia kokeiluja suikaloiduista kasviksista, jotka ovat ison spiraalin mallisia piirakassa. Toiset on tehty ruusukkeina rinnakkain, toinen versio on ollut iso spiraali. Minäpä tietysti sovelsin asiasta taas oman version, tuntuu niin kovasti viehättävän tuo muffinssivuoka ja selkeät annospalat. Idean pohjana oli joskus aikaisemmin tehdyt omenakierteet, joissa pohjana toimii lehtitaikina levy. Syksyn satoa hyödyntämään, nyt kesäkurpitsaa ja porkkanaa.
Tarvikkeet ovat:
Paketti 500g lehtitaikinalevyjä
1 pss (150g) homejuustomurua
1 pkt valkosipulituorejuustoa
1 tasainen pienehkö keskurpitsa
2-3 isohkoa porkkanaa
voisulaa, jossa mustapippuria ja karkeaa suolaa myllystä voiteluun
Anna taikinalevyjen sulaa kunnolla ja kauli niitä pitkittäin ja varsinkin leveyssuunnassa vielä ohuemmiksi. Leikkaa levy pitkittäin kahteen osaan. Paketista pitäisi tulla 12 kierrettä. Leikkaa mandoliinileikkurilla tai hyvällä juustolastalla kasviksista ohuita, tasaisia suikaleita pitkittäin. Esikypsennä porkkanasiivuja mikroaaltouunissa (sekaan tilkka vettä) noin 4 minuuttia, ne pehmenevät käärimistä varten.
Aseta taikalevyn keskelle kerros valkosipuilituorejuustoa ohuena nauhana. Asettele 1-2 siivua kesäkurpitsaa ja porkkanasiivuja taikinalevyn yläosaan, niin että ylevat ulos taikinan reunasta. Sirotele homejuustomurua taikinaosuudella kasvisten päälle ohuelti. Taita alalaita taikinasta kasvisten päälle. Rullaa päädystä asvikset aikinoineen rullalle ja asettele muffinssivuokaan. Voitele maustetulla voisullla päältä, se antaa maua kasviksiin.
Paista 200 asteessa noin 25-30 minuuttia, kunnes ovat läpi kypsiä, niissähän on aika paljon massaa ja taikinaa välissä. Siinäpä kiva herkku iltapalaksi, jos toki hieman työläs näperreltävä, mutta tulipahan tehtyä kasvisspiraalikierteet…