En ole ihan vakuuttunut näiden ns lihankorvikkeiden merkityksestä terveellisempään ruokavalioon. Ekologisempaa niistä monet ovat jollain tasolla, mahdollisen pitkät kuljetusmatkat ja kallis prosessointi/tuotekehitys ei ainakaan ole tehnyt tuotteesta edullista vaihtoehtoa kun puhutaan näistä nyhtökauroista ja härkiksistä. Mifu on tuote jostain siitä väliltä. Maitoa tuottava lehmä ei ole mikään ekologisin tuotantoväline, toki eläintä ei heti ensimmäisenä teurasteta kuitenkaan. Mutta jalostetettua maitoa se on kuitenkin, siinä missä juustot ja raejuusto. Raemaisesta mifusta en niin innostunut, mutta päätin kokeilla lauantai-iltani iloksi kuinka taipuu tortillalätyn täytteeksi punajuuri, salsa ja paistettu mifusuikale. Mausteita koko setti kaipaa tietysti, mutta mifu suikaleen eduksi on sanottava, että se paistuu nätisti rapsakkaaksi ja sitä on helppo maustaa. Avocadon päätin tällä sekoittaa turkkilaiseen jogurttiin ja sekaan sitruunamehua ja vähän kuorta.
Keitin ensin punajuuret kypsiksi ja leikkaisn ne 5 mm siivuiksi. Pannulle ensin mifusuikaleet ja öljyä, maustoin niitä jeeralla , chilihiutaleilla ja cayennepippurilla. Sitten sekaan sipulia pilkottuna ja loputksi vielä punajuuret ottamaan vähän maustetta ja paistopintaa. Loppuhan on sitten taas vain kasaamista, eli lätylle lämmintä täytettä ja sitten salsaa, rullalle ja syömään. Kokonaisuus toimi hyvin ja uudenlaiset täytteet toivat tähänkin klassikkoon ihan uutta twistiä.