Juusto-parsapiirakka

on

Klassinen juustopiirakka juusto on tietysti sveitsiläinen Gruyere, pitkään kypsyneenä, maukkaana juustona se antaa upean maun, eikä veny ja pauku piirakassa. Tätä herkkua oli toki tarjolla kotikauppa Cittarissa tälläkin kertaa, mutta otinpa kotimaisen ruuan puolesta oman kampanjointini mukaisesti Jukolan Cheddaria, joka on pitkään kypsynyttä ja maukasta.

Pohjassa oikaisin, kun kerran pakastimessa oli valmis peruna-ruispohja. Vaikka uskonkin henkeen ja vereen itsetehdyn päälle, en kiellä etteivätkö nämä ole näppäriä käyttää. Hetkeksi sulamaan ja annoskoko on paistovuualleni juuri sopiva. Parsahan on tällä hetkellä taas laadukkaimmillaan, kun satokausi siirtyy Eurooppaan. Kun ostaa kaupssa elinvoimaisen näköisen, ja kohtuu paksuja varsia sisältävän puntin parsaa, on kokkaushetkellä yleensä suurin todennäköisyys onnistua. Kovin ohuet, kaukaa tulleet parsat ovat valitettavan usein nahistuneita ja ohuina kuivavat helpolla. Harmittaahan se kotikokkia, kun herkkua pitäisi alkaa laittamaan ja 500g nipusta on liian paljon huonoja varsia. Pitää kuitenkin muistaa, että kevätparsa on uuden kasvin ensiversot ja herkkä pilaantumaan myös. Suomessakin parsaa vilejllään vähäisessä määrin, uskon kyllä että kyse on huippuherkusta, mutta Espanjan ja Unkarin satoon on luotettava ennenkuin kotimaista pääsee kokeilemaan.

Valmis piiraspohja vuokaan, ja esipaistoin sitä vajaat 10 minuuttia ensin 200 asteisessa uunissa. Jotta reunat eivät valuisi turhan paksuksi kököksi alan reunoilta, taittelin tällä kertaa foliosta reunat, nopea ja helppo tämäkin tapa. Sitten raastoin 200 g tuota Jukolan cheddaria raasteeksi, ja se pohjalle. Parsat olivat loistavan tuoreita ja jämäköitä, kuorin ne ohuelti, ja poikoin noin 6 cm pituisiksi. Nopea minuutin syöppäys kiehuvassa vedessä ja jääkylmä huuhtelu sen jälkeen. Asettelin parsat tiukkoihin riveihin, joista muodostui sitten suoraan annospalat piirakasta. Kokonainen pitkä parsan varsi on pitkittäin aika kuituinen ja valmiissa piirakassa sen leikkaaminen on hiukan epäsiistiä hommaa, joten tein sen etukäteen hallitusti. Lopuksi muna-kermaseos (2 dl ruokakermaa ja 3 kananmunaa, suolaa ja mustapippuria. Seos päälle ja uuniin noin 35 minuuttia. Tästä tuli upea suolainen kevätpiirakka.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.