Kauan ennen kokkikouluja ja totaalista hurahtamista näihin ruokajuttuihin, ns taviksena, ainoa täytekakku, josta vilpittömästi pidin, oli silloinen Ellen Svinhufvudinkakku, jota nykyinen exanoppi oli johonkin juhlaan ostanut Stokkalta. Minähän en edelleenkään syö tai mitenkään himoitse makeita ruokia, mielenkiinnosta teen joitakin, mutta se syöminen on sitten ongelma, kun en maistamista enempää välitä niistä. Täytekakkuja meillä ei ole oikein koskaan ollut, vaikka taloudessa on kaksi lasta. Ensinnäkään kakkupohjieni onnistumisprosentti on ollut aika vaihteleva, kädentaitoni eivät riitä näyttäviin koristeluihin ja loppujen lopuksi lapset eivät ole halunneet koskaan mitään perinteisiä mansikka/banaanitäytekakkuja. Olemme siis pärjänneet synttärit ja juhlan paikat niin, että sankari on päättänyt millainen kakku ja sen mukaan mennään. Vuosien varrella olemme syöneet useita jäätelökakkuja (suklaan makuisia tietysti), mutakakkuvaihe kesti monta vuotta myös, sitten on ollut sacherkakkuvaihe jne. hyvin on joka juhlat pärjätty näinkin.

Tunnistin kakun, siis ainoan, josta olen todellakin pitänyt, sitten uudelleen kouluaikana, kun Savoniassa opiskelin restonomiksi 2006-2009 ja tietysti seurasimme elintarvikealan uutisointia. Stokkan on kyseistä Ellen Svinhufhudinkakkua myynyt yksinoikeudella vuosikymmenet, joku pieni leipomo teki sitä heille presidentinfrouvan salaisella reseptillä. Joka siis oli lähes indenttinen resepti ranskalalisen keittiän Sans Rival- kakusta. Sitten Stokka päätti käynnistää tuotteen ja ostojen hintaneuvottelut pienen leipomon kanssa, ja neuvottelu päättyi niin, että Stokka irtisanoi sopimukset ja joku toinen leipomo alkoi tehdä Stokkalle samaista leivosta/ kakkua Sans Rival- nimellä. Se alkuperäinen pikkuleipomo meni konkkaan, kun tuotanto ja toiminta oli sitten loppujen lopuksi ollut kovin yhden isännän varassa. Konkurssipesästä joku toinen leipomo osti sitten sen alkuperäisen reseptin ja tekee sitä ilmeisen tänäkin päivänä. Meille opiskelijoille tämä oli esimerkki elintarvikealan liiketalouden toiminnasta ja tuotemerkin käytöstä ja oikeuksista.

Netissä oli näitä ohjeita, surutta kakkua kutsutaan Ellen Svinhufvudinkakuksi, liekö nimi vapautunut tai kukaan ei perään huutele. Kysehän on marengistä, kahvinmakuisesta voikreemmistä ja manteleista. Jos sielunsa silmin kuvittelee Suomen 1920- luvulle ja presidentifrouva kestitsemässä ”tärkeitä frouvia” näistä aineksista oli mahdollista tehdä kakku, mutta silti raaka-aineet ja tekniikka olivat sen verran fiinejä, ettei tavan rahvas moisiin kakkuihin kyenneet.

Tähän äitienpäiväkakkuun tein ensin marenkipohjan aamupäivällä. Kakku on siis 1+2 hengelle, ja epäilen, että nuo lapsoseni eivät siitä innostu, joten koska jää pääosin minun syötäväksi, pitää muistaa kohtuus.  Pohjaan 3 valkuaista, ja 2 dl tomusokeria. Vatkataan napakaksi vaahdoksi ja lopuksi sekaan 80 g mantelijauhetta. Vaikka se oli jauhetta jo ostaessa, seuraavalla kerralla jauhan sitä vielä lisää leikkurilla, jotta olisi mahdollisimman hienoa. Eli pohja on vähän kuin macarons- keksi. Halusin että se on neliskanttinen, joten Arabian Teema tarjoiluvuoka oli hyvä mitta. Siitä piirsin leivinpaperiin mallin kahteen kertaan. Leivinpaperille hieman öljyä, jottei ohut pohja jää kiinni paperiin kuivuessaan uunissa. Paistoin pohjia noin tunnin 120 asteisessa uunissa. Se oli loppujen lopuksi aika ohut. Mutta tähän kakkuun tulee neljä kerrosta, joten eiköhän se toimi. Kun pohjat olivat sitten hiukan jäähtyneet, leikkasin suorakaiteen muotoiset palat puoliksi, joten neliskanttinen kakku sai neljä kerrosta.

Iltasella tein sitten voikreemin kakkuun ja kasasin sen, jotta kakun maku tasaantuu ja täyte jähmettyy huomista äitienpäivää varten. Voi oli ollut jo pari tuntia työpöydällä, jotta oli huoneenlämpöistä. Voita oli varattuna 300 g. Keitin kolminkertaisella ohjella 1,2 dl vettä ja siihen espressopikakahvijauhetta ja 0,75 dl sokeria. Sekoitetaan hyvin kun neste on vielä kuumaa, jotta sokeri sulaa hyvin. Jäähdytin liemen sitten 1,5 dl kuohukermalla. Vatkasin käsivatkaimella voita vaahdoksi ja lisäsin sinne 1 dl tomusokeria. Sitten hiljalleen tuo kahviliemi sekaan ja lopuksi pussi (80g) mantelijauhetta. Täyte on valmis! se on hiukan löysää huoneenlämpöisenä, mutta ihan levitettävää. Sehän tömähtää kreemiksi vasta kylmässä, joten tämän kakun voi ja pitää tehdä hiukan etukäteen odottamaan.

Sitten vain kasaaminen, pohjalle marenki, kreemiä 5 mm, pohja, kreemiä jne. Päälle kreemikerros ja sitten töksitään reunat umpeen. Täytettä oli aika reilusti, varmaan riittää paksumpikin kerros väliin tuosta määrästä. Paahdoin mntelilastuja kuivalla pannulla, tässä pitää olla läsnä, ettei ohuet lastut pala. Mustuneet lastut maistuvat kitkeriltä ja ne kannattaa nyppiä seasta pois jos lipsahtaa. Koko kakku sitten vaan töpötellään lastuilla. Pinnalle voi toki nysväillä jotain koristuksia vaikka marsipaanista, mutta olemattomat taiteelliset kykyni eivät niihin taivu ollenkaan. Kakku kylmään tasaantumaan ja huomenna kahvipöytään sitten.

Tarjoillessakin kakun voi antaa hetken hengähtää, jääkaappikova kreemi on hankala lusikoida, toisaalta kiinteä kakku on kylmänä helpompi ja siistimpi leikata valmiiksi annoksiksi. Jos sielunsa silmin kuvittelee tämän tyyppisn kakun johonkin oikein viralliseen serviisiin, se kyllä kannattaa leikata paloiksi etukäteen. Aikoinaan rippilahjaksi saatu hopeinen Chippendale- kakkulapio voi vingertää mutkalle kovahkon kakun kanssa ja nolostuttaa ohuen ohuita juhlaporseliinoja kantavia vieraita ihan liikaa. Ja kakun siivut voi olla ihan suosiolla melko ohuita, tässä kakussa ei ole mitään muuta kuin voita, pähkinää ja sokeria, aika pienestä palasta tulee jo ähky kokeneellekin sokerihaukalle. Jos hakemalla hakee jotain positiivista, niin kakku on gluteiiniton.