Paljon kun lukee erilaisia ruokapalstoja, jäi ruokamieleeni muhimaan ajatus punajuuririsotosta. Pitkään aikaan en olekaan tehnyt risottoa viiniin, kotikeittiössä sitä ei aina ole käytettävissä ja sunnuntairisotto toimii tietysti hyvin ilmankin. Nyt jäi punaviini ja punajuuri vaivaamaan ja piti ihan erityisesti hommata viinikin sitä varten. Aikuinen tytär pyöritteli taas silmiään kun steppailin kotiin viinipullon kanssa intoa puhkuen.
Risottoon tuli kaksi keskikokoista punajuurta, raakana. Kuorin ne, raastoin karkeaksi raasteeksi ja laitoin ne 6 dl kasvislientä kypsymään. Pilkoin sipulin hienoksi. Teräskattilan pohjalle öljyä ja risottoriisi sinne hieman kuullottumaan ja sipulit sekaan. Kun riisi alkoi olla läpikuultavaa, lisäsin 2 dl punaviiniä. Annoin sen imeytyä riisiin rauhassa ja sitten aloin lisätä punajuuri- kasvilientä riisin sekaan. Risotto tekeytyy kauha kerrallaan rauhassa, nestettä lisätään sitä mukaa kun edelliset ovat imeytyneet. Kun riisi on kypsää, eli al dente, pientä purutuntumaa on vielä, otetaan risotto pois kuumalta liedeltä. Sekaan voita 1 rkl ja nyt laitoin siihen juustoksi Soignon vuohenmaitojuustoa tuomaan makua ja happamuutta.
Hmm.. erilainen risotto, totta. Ensi kerralla kauhon ne kypsyneet punajuurisuikaleet pois keitinliemestä sivuun. Keitän liemellä risoton kypsäksi ja lisään ne suikaleet vasta lopuksi mukaan. Näin punajuuren upea väri säilyy paremmin, nyt se haaleni hiukan. Kosmeettinen haitta, ei vaikuttanut makuun. Viinillä tehty risotto on toki aina vaivansa väärtti ja ehdottomasti teen tätä joskus fiininpäänkin ruokailuun. Ruokaisa risotto toimii hyvin omaan ruokanaan, tässä oli mukana varsiparsaa ja savulohta.