Juustokakku piparkakuilla

on

Amerikkalainen juustokakku on yleensä paistettu, joidenkin ohjeiden mukaan vielä vesihauteessa. Siitä tulee silkkinen rakenne ja hieman erilainen kuin hyytelöity juustokakku. Paistetussa käytetään tukevoittavana ainesosana kananmunaa, joka kypsyessään tekee rakenteen. Vain kylmässä hyytyvissä juustokakuissa on vegenä agar agaria tai perinteistä liivatetta. Nyt mielessä pyöri jo pari päivää pakastimessa itseään odottava piparkakkutaikina, halusin kokeilla, toimiiko se pohjana juustokakulle. Harmillisesti blogin kannalta valmis annoskuva, jossa laitoin kakkupalalle vadelmakastiketta oli jotenkin viallinen kamerassani, eikä suostunut aukeamaan. Idea jäi vähän vajaaksi muistiinpanojen kannalta, mutta juustokakku, piparkakku ja vadelmakastike oli kaunis yhdistelmä ja maistui hyvälle.

Annoin piparkakkutaikinan sulaa, ja leivoin puolikkaasta taikinasta eli noin 250 g palasta, pohjan rengasvuokaani. Vuokani on pienempi versio, eli noin 20 cm halkaisijalla. Pohjalle leivinpaperi, ja suihkutin reunat vuokasprayllä. Taikina kaulimen avulla vuokaan ja painelin sen kevyesti muotoonsa ja siistin reunat, ne saivat nousta lähes ylös asti. Perinteisesti leipoja saa natustella irtopalat raakaa taikinaa…Sehän se vanha viisaus, että kokki ei ole koskaan nälkäinen ja ruuanlaittoruoka pitää mielen virkeänä.

Sekoitin 3 dl valmista vaniljajogurttirahkaa ja kolme kananmunaa sekaisin massaksi ja täytin rengasvuuan sillä. Tuo on suurtalouskeittiön tuote, eikä yleisesti saatavilla, mutta vastaavan massan saa yksinkertaisesti laittamalla  turkkilaista jogurttia 2dl ja rahkaa 1 dl ja sokeria 1dl ja 1 tl vaniljasokeria sekaisin saman määrän.

Kakku uuniin 175 astetta ja noin tunti. Kokeilin puisella tikulla pariinkin otteeseen kypsyyttä, se saa olla hiukan pehmeä, muttei valuva kuitenkaan. Loppupuolella pinta alkaa myös ruskistumaan, jos sitä ei halua, kakku kannattaa peittää foliolla. Peittäessä pitää ottaa huomioon, että kypsyessään kakku kohoaa kananmunien vaikutuksesta, jos toki laskee sitten jäähtyessään. Anna kakun jäähtyä rauhassa, se tosiaan laskee hiukan ja tasaantuu. Irrotetaan jäähtyneenä vuuasta. Koristelin kakun piparkakuilla ja vadelmakastikkeella. Piparkakkutaikina toimii hyvin kakkupohjana, itse hiukan epäilin kypsyykö se kunnolla ilman esipaistoa, mutta kypsyi se, ja juustokakku oli taas uudenmakuinen ja toki näin joulun alla asiaankuuluvan jouluinen. Tämä idea toimisi loistavasti myös tartalettipohjissa annoskakkuina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.