Omenapaistos karamellikastikkeella

on

Haluan syödä satokausien mukaan, näin syksyllä tietysti kotimaisia omenoita niin pitkään kun niitä on tarjolla. Pidän rapsakkaista omenoista, Pink Ladyä tai ah aina varmaa Granny Smithiä saa ympäri vuoden. Kotimaisia lajikkeita on paljon, ja joskus menee arpomiseksi, löytyykö itselle mieluinen lajike. Lobo on ollut aika varma valinta ja vielä näin marraskussa löytyi cittaristakin vielä komeita yksilöitä. Helppo, klassinen omenapaistos kauraisella kuorella on jo tuttu, nyt päätin yhdistää siihen karamelliksi keitettyä kondensoitua maitoa, jota minulla oli purkki.

Tein nämä paistokset annosvuokiin suoraan. Pohjalle ohut siivu voita. Viipaloin omenat ohuiksi viipaleiksi, reunaltaan noin 7 mm paksuina. Kieritin ne sokeri/kaneli seoksessa, suhde 1 kanelia ja 2 sokeria toimii hyvin. Ladoin omenaviipaleet tiiviiksi kerrokseksi vuokien pohjalle. Omenoiden päälle reilu ruokalusikallinen karamellisoitua maitoa. Sitten kauraseos (2 dl kaurahiutaleita, 50 g sulatettua voita ja 0,5 dl sokeria). Uuniin 200 astetta ja 15 minuuttia, kunnes kaurapäällys saa pienen rapsakan pinnan ja omenat pehmenevät pohjalla. Voila, pieni omenaherkku oli valmis ja karamellitahna välissä antoi makua, eikä tarvittu erillistä kastiketta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.