Wappuhauskaa, rosetit

on

Munkeista en ole koskaan erityisemmin innostunut, edes wappuna, tippaleipä on minulle se wappujuttu ja tietysti itsetehty sima. En ole tippiksiä koskaan tehnyt itse, simaa toki, mutta itsetehdyn siman ongelma on aina iso kertamäärä ja alkaa lopussa tuntumaan pienessä taloudessa melko työläältä juoda pois. Sain aikanaan ”perintönä” klassisen rosettiraudan ja nyt sitten kokeilemaan tätä harvinaisempaa herkkua tänä wappuna. Rosettirautoja on ilmeisen eri muotoisia, mutta ne eivät ainakaan enää ole ilmeisen kovin tunnettuja. Ideahan on nerokas, rosettirauta akstellaan taikinaan ja upotetaan kuumaan uppopaistoöljyyn. Makuhan on kuin tippaleipä, mutta muoto tässä minun versiossani ruusuke. Vallan söpöjä ja kivoja waputuksia nämä ovat.

taikina

0,75 dl jauhoja

1 kananmuna

0,75 kuplavettä (maitokin käy, mutta hiilihaposta tulee extrarapeutta)

1 rkl sokeria

0,5 tl suolaa

Aineet sekaisin ja anna taikinan turvota hetken. Kuumenna kuumassa öljyssä (180 astetta, mittari on hyvä keittövempele, jos vähänkin näitä ruokia tekee) ensin rosettirauta paljaaltaan kuumaksi. Kasta rosettirauta sitten taikinaan niin, ettei taikinaa mene raudan yläpinnalle. Rosettirauta öljyyn, nopea paisto, alle minuutin, ja valmis. Napauta rosetti irti raudasta talouspaperi päälle valumaan, koristele tomusokerilla. Kermavaahto, kinuskikastike tai hillo käy, mutta tuoreena maistuvat ihan noinkin ja wappuna siman kanssa parhaita.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.