Tämä on niin yksinkertainen ja vähän varioitavissa aina kaapin sisällön ja sesongin mukaan. Vähän sääli oli laittaa mökin parhaita siiklejä kasviskeittoon, mutta toisaalta niitä piti kuluttaa urakalla pois, kun eivät loputtomiin säily kotioloissa ja olihan niitä sen 5-6 kg kuitenkin. Mutta näihin keittoihin välttää toki tavan perunakin. Ketin ensin perunaa, porkkanaa, palsternakkaa ja sipulia kasvisliemessä kypsiksi. Sitten sauvasekottimella tasaiseksi, sekaan pala (125g) homejuustoa, antaa makua ja suolaa. Lopuksi valmis papusekoitus ja persiljaa väriksi, niin tulee purutuntumaa ja proteiineja kasvisruokaani. Aina tätä soppaa tulee iso kattilallinen vaikka kuinka pyrkii kohtuuteen pienessä ruokataloudessa, mutta pari päivää lounaana ja loput pakkaseen. Yksinkertaista ja hyvää!