Lämmin juuressalaatti

on

Syksyn satokausi valloittaa edelleen ruokamieltäni, eikä kai tuo huono ole ollenkaan. Jos paahtaisi juureksia ensin uunissa, sekaan täysjyväpastaa antamaan tukuisuutta, kastikkeeksi homejuustoinen tekele, tulisikohan siitä syötävää? Näillä eväillä taas soitellen henkilökohtaiseen kokkisotaani taistelussa bulkkivalmisruokaa ja liiallista punaisen lihankäyttöä vastaan.

Pilkoin keskikokoisiksi paloiksi 3 tuoretta punajuurta, kolme porkkanaa ja yhden fenkolin. Valinta tuli toki maun perusteella, mutta rakenne uunijuureksena on sopivan napakka kypsänkin ja värimaailma elävä. Maustoin paloja seoksella jossa oli 3 rkl ruokaöljyä, 1 rkl punaviinietikkaa ja 2 tl pippurirouhetta. Palat uunipellille leivinpaperille ja 220 asteiseen uuniin, annoin olla noin 45 minuuttia, että saavat paahteista pintaa.

Laitoin kukanmallista tummaa pastaa kiehumaan veteen. En ole mikään täysjyväpastojen intoilija, mutta tätä varten ostin näitä tarkoituksella, kun halusin pastan pysyvän myös napakkana salaatissa. Pieni kuriositeetti taas väliin… tumma pasta on vain lajikekysymys, täysjyvä on erikseen. Tumma pasta ei ole sen terveellisempää kuin peruspastakaan. Vilkaise sisällysluetteloa, ero kuitupitoisuudessa ei ole merkittävä. Kiehautin purkin ruokakermaa ja laitoin sekaan 3/4 osaa homejuustosta, Castelloa taisi olla tuotemerkiltään, sain sen uutuustuote-esittelyssä kokeiluun. Itse ostaen olisin valinnut Auraa, mutta kun kaapissa on syötävää ruokaa, ei nirpastella. Annoin homejuuston sulaa ja se tiivisti ruokakerman paksummaksi kastikkeeksi, lisäsin sekaan purjoa antamaan makua ja väriä. Kun pasta oli kypsää, sekoin kastikkene valutettujen pastojen sekaan. Juurekset olivat valmiina, joten yhdistin nämä ja päälle vielä tuoretta rucolaa antamana illuusion tuoreista vihervihanneksista ja loput homejuuston murennettuna. Tässäpä erinomainen kasvispohjainen lauantairuoka, eikä muuta lämmintä ruokaa sitten tarvinnutkaan, evääksi taas toinen annos tästäkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.