Kalaa pitää tietysti syödä juhannuksena, nyt oli pienet piirit koolla, joten panostin annoskokoon, eli pieneen fileeseen. Kaupasta sai valittua tasan 200g fileitä, tosin hävyttömän kalliiseen kilohintaan 37,95. No ne pääse juuri nyt kalastamaan omia siikojani ja koko kalaa varten minulla ei ole vieläkään sitä kuuluisaa fileerausveistä. Näillä pelimerkeillä sitten piti saada juhannuskala kotiin. Kalalle kaveriksi mietin ensin tietysti uusia perunoita, mutta kun perunaa oli tiedossa seuraavanakin päivänä, päädyin hernepyreeseen. Hernepyre on kummallisen vähälle jäänyt, erittäin helppo herkku, ja toimii kalan kanssa loistavasti. Nyt päätin tuunata ohjetta kaapissa olevalla mascarponella ja kuivatulla mintulla. Jos saa kehua (miksei saisi, kun kerran hyvää tuli) tämä toimi todella hyvin, ja toimii monessa muussakin yhteydessä, joten menee jatkojalostusosastolle täysin tuomariäänin.
Hernepyre:
2 pss (2x200g) pakasteherneitä tai toki tuoreita
1 dl mascarponea
ripaus suolaa ja mustapippuria
3 rkl kuivattua minttua
Ryöppää herneet ensin nopeasti kiehuvassa vedessä. Laita tehosekottimeen, lisää mascarpone ja mausteet. Anna koneen pyörittää massaa hienoksi ja se on siinä! Jos oikein fine diningiä haluaa, massan voi vielä pusertaa siivilän läpi, niin pienen pienet mukkelot lähtevät pois massasta. Väri on upean hennonvihreä,, kunhan ei keitä herneitä liikaa ja liuota väriä keitinveteen.
Kaveriksi paistoin kevyellä pintamausteella siikafileen ja pieni sivusalaatti. Juhannusruoka oli valmis!