Innokkaasti kun liikkuu metsässä syksyllä koiran kanssa, jää sieltä aina talteen sieniä. Keväällä satunnaisesti löydän korvasieniä, mutta viime syksynä kanttarelleja ja suppilovahveroita tuli taas ihan liikaa yhden sieni-ihmisen syötäväksi. Piti oikein teemoittaa yksi viikko sille, että hyödynnän pakastimen sieniä tietoisesti, kohta alkaa uusi satokausi… Haluan kuitenkin syödä erilaisia ruokia rakenteeltaan, joten mukavasti meni miettiessä mitä teen.
Tein korvasienistä muhennoksen ja söin ihan ruisleipien päällä, sopiva herkkuhetki työpäivän päätteeksi. Ja nopea. Ieeahan on simppeli. Ensi npannulle sipulia ja voita, sitten pilkotut korvasienet. Maustetaan suolalla ja valkopippurilla. Ripottelin niiden päälle ruoaklusikallisen vehnäjauhoja, annoin sen kypsyä hetken aikaa sienten sekaan ja kaadoin pannulle kermaa. Muhennos oli valmis!
Tein kanttarelleista risoton ja paistoin sille kaveriksi kuhafileen
Otin suppilovahvero/kanttarellipussin lisäksi pakastiesta savustettua palvirouhetta. Tein yksinkertaisen kastikkeen sienillä, sipulillaj rouheella, sekaan vielä ruokakermaa ja kaveriksi keitetyt perunat. Työlounaana toimi oikein hyvin!