Sienirisottoa ja kuhaa

on

Pakastimessa oli tuota kuhaa muutama kivankokoinen file, työkaverin appiukko oli saanut hienosti kalaa talvijäiltä. Toisen fileen taikinoin ja uppopaistoin finh´n chips annokseen ja toisen fileen päätin vain maustaa suolalla, pippurilla ja ruisjauhoilla. Paistoin sen rapeaksi voissa ja tein sille kaveriksi kanttarellirisoton. Yksinkertaista, mutta loistavan makuista, juuri sellaista, kuin hyvä kotiruoka on!

Sienirisoton tein seuraavalla ohjeella:

2 dl arborio- risottoriisiä

2 rkl öljyä

1 sipuli pilkottuna

2 dl pakastettuja kanttarelleja

500 l kasvislientä

1 dl valkoviiniä (ei pakollinen)

0,5 dl parmesanraastetta

2 rkl voita

suolaa tarvittaessa

Paistoin ensin sipulit ja kanttarellit pannulla. Laitoin öljyn kattilaan ja annoin riisin hiukan paahtua siinä ensin, sitten valkoviini sekaan ja annoin sen imeytyä riisiin, lisäsin ensimmäisen kauhallisen kasvislientä riisiin ja annoin imeytyä siihen rauhassa. Sitten lisäsin sipulit ja kanttarellit ja taas kauhallien kasvislientä… kunnes risotto kypsyi melkeinpehmeäksi ”la dente”- kuten tuppaavat sanoa Italiassa. Sekaan voinokareet ja parmesan. Tää toimi kalafileen kanssa täydellisesti! Kuva on hiukan tylsä, pahoittelen, tein tämän arkilounaaksi töihin ;D

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.