Muutaman kerran olen näitä churroja kokeillut aikaisemminin. Aikoinaan ensimmäiset kokeilut perustuivat tv-sarjaan Serranon perhe, jota tyttöjen kanssa katsottiin. Suomalaiseen aamiaiskulttuuriin ei todellakaan kuulunut rasvaa tihkuvan paperipussin makeat churrot suklakastikkeella. Mutta silloin alle 10 vuotiaita tyttöjä se kiinnosti ja olihan se pakko kokeilla. Taikinahan on kuin tuulihattutaikina, ja paisto sitten upporasvassa. Tämä pitää aina syödä tuoreena heti, koska rakenne on ilmava ja pehmeä. Paksu suklaakastike toimii aina sokerikanelisen leivonnaisen kanssa, samoin lämpimän churron kaverina toimii raikas jäätelö. Nyt sitten on Thö Wappu ja ensin ajattelin kokeilla rosetteja, mutta tämä kääntyi nyt sittenkuitenkin churroihin ja niiden kuppimalliin, jotta saadaan tehtyä vähän niinkuin juhla-annos Wapun kunniaksi. Toki tämän herkun voi tehdä niin etukäteen,että taikinan ja pakastamisen tekee hyvissäa join sopivassa hetkessä ja paisto sitten kun on herkuttelun aika. Sen verran olen noita churroja syönyt, ettei ne minulle ainoana aamupalana edelleenkään maistu, päiväruuan jälkeen jälkiruokana kyllä ja tarpeeksi harvoin…
Taikinaan ensin kattikaan 1,5 dl vettä ja 1,5 dl maitoa ja 100g voita, nämä kuumennetaan ensin keskenään. Wapun kunniaksi raastoin sekaan yhden sitruunan kuoren ja 1 rkl ruokosokeria. Sitten sekaan voimakkaasti sekoittaen jauhoseos, jossa on 3 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta ja ripaus suolaa. Lopuksi 2 kananmunaa niin ettei seos ole enää liedellä, ettei kananmuna mene munakokkeliksi. Tällä kertaa sekoitin tämän viimeisen vaiheen ihan sähkövatkaimella ja tuli tasaista ja jäntevää taikinaa.
Uppopaisto kuumassa öljyssä, muutama pötkö kerrallaan. Taikina kannattaa laittaa pursottimeen, tähtityllälla saa kivan kuvion reunoihin. Minä tein tällä kertaa taikinasta kuppeja, eli pursotin sen ylösalaisin olevan silikonivuuan päälle, hökötys pakastimeen aamupäivästä ja kun on aika herkutella, sieltä sitten suoraan kuumaan öljypaistoon.. Paistamisessa on olennaista, että rasva on tarpeeksi kuumaa, siksi öljyksi suositellaan kookos- eli kotoisasti munkkirasvaa, auringonkukkaöljykin toimii hyvin. Näiden öljyjen savuamispiste on korkea ja kuumentuvat hyvin.
Lopputaikinasta ruuanlaittoruokaa eli perus pötköchurroja, ne kieritettiin kypsinä vain sokeri-kaneliseoksessa. Kastikkeena lämmitin 1 dl kermaa mikrossa, ja lisäsin siihen 100 g maitosuklaata. Kun suklaa oli sulanut, sekoitus ja kastike oli valmis. Tyttäreni, vajaa 20v arvosti tätä Wappu aamupalaa suuresti, vaikkei halua syödä näin joka aamu kuten Serranon perheessä tehtiin…