Helppoa arkiruokaa, mielellään ilman liha- lihaa. Kevyellä toimistotyöllä ja sopivalla liikunnalla elämäänsä elävä naisimmeinen pärjää vallan loistavasti. Olen tehnyt tätä täysin epätieteellistä yhden hengen ihmiskoetta jo tietoisesti vuoden verran. Punaisen lihan viralliset suositukset, alle 500g viikossa toteutuu keskimäärin loistavasti. Punaiseksi lihaksi luen naudan, sian tai harvinaisemman lampaan lihan. Broileria en syö sen enempää. Kalaa keskimäärin kaksi annosta viikossa, kas kun pienessä taloudessa ruokaa tulee vähintään sen verran kun ruokaa alkaa laittamaan. Toisalta, ei tarvitse olla köökissä joka päivä, vaikka innokas kokki olen, jää aikaa muuhunkin ja kaupasta saatavat raaka-aineet menee vähän paremmin isommilla valmistuskerroilla. Nämä minun kasvispainotteiset ruokani pitävät sisällään usein kananmunaa tai juustoa, juusto on toki aina täysrasvaista, maun ja rakenteen vuoksi. Ruokavalioni ei siis ole mitenkään erityisen kevyt. Vaihtetelua saa hyvin erilaisialla makumaailmoilla, sekä vaihdellen laatikkoruokaa, kastike-lisäkeruokaa, keittoja, paistoksia- linjalla. Pääperiaatteena on ettei samaa ruokaa kahta päivää enempää, miellellään joka toinen päivä samaa ruokaa, annokset säilyvät syötävinä kyllä. Minullahan on aina omat eväät ruokana töissä, enkä syö kuin kerran päivässä lämpimän aterian. Viikonloppuisin isompia kokkauksia ja pakastin on pienen talouden olennainen kumppani tasaamaan annoksia ja muun elämän tekemisiä.
Somessa kiersi kulovalkean tavoin fetajuustopasta, siinä on hyvä pohjaidea, ja olenkin tuunannut sitä tehdessäni sopivasti omiin muottoihini, lähinnä lisännyt kasviksia. Nyt päätin käyttää pakastimesta kanttarelleja pastaan.
Ideahan on yksinkertainen. Fetajuusto (siis aito nimisuojattu versio!) antaa makua ja rakennetta paahtuessaan uunissa, runsas öljy kastikerakennetta, tomaatit- pastakastikkeen makua paahtuessaan ja kanttareilla vaihtelua. Kaikki raaka-aineet uunivuokaa, paahtoa 200 asteessa noin 30 minuuttia, sekoitus, tuoreen basilikan lisäys, ja sekoitus keitettyyn spagettiin. Valmis!
Mittasuhteet kahteen rieluun annokseen olivat
200g fetaa
500g kirsikka/luumu/minitomaatia (2 rasiaa, valitse kypsimpien näköiset), puhko pintaa veitsen kärjellä ennen uunia
300g kanttarelleja
1 dl hyvää öljyä (tätä pitää tosiaan olla reilusti!)
1 dl tuoretta basilikaa,
ripaus chilirouhetta, muutama pyöräytys pippurirouhetta
150g spagettia (kuivamitta)
50g juustoraastetta annosten päälle