Perunaruusuja ja lampaanfilettä

on

Kaikenlaiset ruusut tuntuvat olevan nyt trendikkäitä, minäkin olen ehtinyt kokeilla jo omena- ja persikkaruusuja, nyt tuli vastaan perunaruusut ja niitä oli kokeiltava. Kun sunnuntairuokana oli lampaan sisäfilettä, tämä idea tuli heti mieleen passelina lisukkeena. Fileet oli helppo ja nopea valmistaa, joten energiaa ja luomisen tuskaa sai sitten purkaa tuohon ruusujen näpertelyyn. Mutta hyviä niistä tuli, ohuina viipaleina ruusut kypsyvät nopeasti ja reunat rapsakoituvat mukavasti. Voitelin ruusut voin- tuoreen valkosipulimurskan, pippurin ja suolan sekoituksella, myös kerran paaiston puolivälissä. Miten ollaan ennen kokattu, kun ei ollut muffinssivuokia, nissä voi tehdä vaikka mitä.

Idea on yksinkertainen, ja sellaista on yleensä hyvä ruoka. Kuoritut perunat viipaloidaan tasaiseksi (suosittelen mandoliinia), ohuiksi siivuiksi. Tasaisuus on tärkeää, jotta ruusut kypsyvät tasaisesti. Viipaleet laitetaan parin tunnin ajaksi kylmään veteen, jotta niistä saa mahdollisimman paljon liisteröivää tärkkelystä irti. Kun ruusuja aletaan tekemään, kuivaa ne pintakuiviksi vaikka keittiöliinan välissä. Voitelin muffinssivuuat vuokasprayllä. Sitten alkaakin se nysvääminen. Kädet apuna aletaan asettelemaan limittäin perunaviipaleita ulkolaidalta sisäänpäin. Keskelle pieniä perunanpäätykappaleita. Yksi ohje ohjeisti rullaamaan ne viipaleet, mutta minun perunoideni paksuus ja jäykkyys olisi murtannut rullan hetkessä. Sitten vaan taiteellisella silmällä tasoittelee kierteet, no vähän tässä oli tasapaino-ongelmia, mutta kyllä ne asettuivat. Lopputuloksen huomio, sitä perunaa sitten pitää olla se vuoka täynnä, jos se jää kovin vajaaksi, ei pysy lautasella kasassa. Perunahan ei mitenkään siitä turpoa kypsyessään, pikemminkin hiukan kutistuu.

Lopuksi voitelin ruusut sulalla voi-valkosipuli- suola- pippuri liemellä, antaa pintaa ja makua. Uuniin 200 astetta ja noin 35 minuuttia, voitelin perunat toiseen kertaan kun tarkastelin kypsyyttä 20 minuutin kohdalla ja lisäsin uunitomaatit perunaruusujen kanssa uuniin kypsymään. Uuniajalla paistoin ja annoin lampaan sisäfileiden levätä, makuna tällä kertaa kaupasta löytynyt kokeilupurkki ras-el- Hanout – mausteseosta.  Olihan se näyttävä annos ja ripsakkaat reunat maistuivat loistavilta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.