Opintoni avoimessa yliopistossa ovat jatkuneet aine-opinnoilla. Ne ovat mukavaa aivojumppaa perhe-elämän ja töiden lomassa. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että elintarvikkeiden ja ruuan, ruokakulttuurin ja niiden ilmiöiden parissa olen omimmillani. Hulluuksissani olen jo pohtinut vielä sosiologian opintoja, koska tuo kysymyksen asettelu, miksi olemme mukana jossain syömiskulttuurissa tai -ilmiössä, miksi emme välitä siitä mitä syömme tai miksi syömme juuri tätä. Kaikki liittyy kaikkeen ja tuo maailma kiehtoo minua todella paljon. Pienin askelin pitää edetä, tietoa on paljon, näkökulmia vielä enemmän ja näitä pitää osata luokitella ja sisäistää ajan kanssa. Uskon vahvasti, että tieto pitää saada sidottua kontekstiinsa, eikä se käy vain lukemalla yksi teoria tai tutkimus tai opus, sen pitää ikäänkuin sulaa ympäristöönsä ja muodostaa sitä kautta oma ympyränsä. Kärsivällisyys ei ole vahvin ominaisuuteni, mutta pohjan pelimerkit pitää saada kaikessa kuntoon, ennenkuin voi laajentaa näkökulmaansa.

Omaa kulutustani ja ruokafilosofiaani olen pohtinut paljonkin nyt syksyn pimetessä. Henkisesti olen perustanut itselleni sopivan sisarkunnan, nimikin putkahti mieleeni. Kohtuullisen kulutuksen kuppikunta! KKK ! Toki köyhän pitää olosuhteiden pakosta ajatella valintojaan koko ajan, mutta olen ajatellut montaakin asiaa siitä näkökulmasta, että jos minulla olisi varaa valita mistä vain, mikä minulle riittäisi joka tapauksessa. Ruokahan minulle on lähellä sydäntä, sen tekeminen on rakkauttani ympäristölleni ja sen suunnittelu on henkistä aivojumppaa. Maku ja kokemus syödessä toimivat toki moottoreina ja onnistumisen, uuden luomisen tunne ja edellä mainittu pienellä kulutuksella isoa iloa tuottava tunne ovat voimakkaita. Jokaiselle toivoisin yhtä innostavaa mielenvirkeyttä, asiaa, joka tuottaa iloa ja pohdintaa ja mukavahan se on tulla ulos pohdinnoista ja toteuttaa se juttu ja saada myös positiivisia fyysisiä tuntemuksia aikaan.

Enemmän ja syvemmälle menen koko ajan ruuan juureen, siihen alkuperäiseen tuotteeseen. Sieltä kumpuaa löytöjä ja toisaalta taas tosiasioiden havainnointia. Esimerkiksi… Arla toi markkinoille näyttävällä kampanjalla Lempi- tuotemerkin alle ruuanvalmistustuotteita, kermaa, maustettuja ruokakermoja jne. Fiksu mainostoimisto teki televisiokampanjan teemalla mainos mainoksen tekemisestä. Siinä näyttelijä on tuskainen, kun tuotteessa ei ole ”mitään” muuta kuin kermaa ja tärkkelystä, eihän siitä saa mainosta aikaan. Minä taas heräsin juuri tuohon tosiasiaan omassa mielessäni. Miksi kermaan pitää laittaa edes tärkkelystä. Suunta kaupan hyllylle ja tutkimaan, kyllä, tuotteessa on aitoa kermaa ja tärkkelystä, rasvaprosentti 22%. Aidossa kermassa on rasvaa noin 33-35% ja se sakoontuu omalla voimallaan esimerkiksi kastikkeessa. Omassa taloudessani olen myös käyttänyt Valion ruokakermaa, jossa on rasvaa 15 %. Tässä tuotteessa on toki kermaa, sitten vettä ja sakoontumisaineita. Miksi ostan siis vettä ja tärkkelystä kallillla kilohinnalla. Kermaa/ ruokakermaa taloudessani kuluu noin 6-8 purkkia (2 dl) kuukaudessa. Jospa ostaisin hinnaltaan samanarvoista oikeaa peruskermaa vaan, se sakoontuu hyvin ja käytän sitä edelleen vain mausteena.

Netin keskustelupalstalla olen seurannut sivusta hiljaa yhtä ilmiötä konmaritusta. Ajallemme tyypillistä vastavoimien karkeloa. Ensin on aika, jolloin kaikkea pitää olla, sinua arvotetaan esmerkiksi tavaralla ja siihen sidotaan sivistystasosi (komea, laadukas kirjahylly), vaatteidesi määrä ja tuotemerkit ja brändit (joka päivä eri vaatteet, ei koskaan päälle pantavaa juhliin, stokmannin muovipussin tai lahjapaperin brändivoima), ravintolatietämyksesi ja viiniasiantuntijuus (voit jopa ostaa oman hyllyn viineillesi palveluntarjoajalta tai tilata netistä laadukkaat viinit tänne peräpohjolaan) olivat yhden ajan toimintaa ja huumetta, uusiin omakotitaloihin ta iremonttikohteisiin tehtiin oma viinikellari. Huaah, kuka jaksaa juoda sitä sadan pullon varastoa, tai todella merkittävää viinivarastoa ei kehdata edes juoda huonossa seurassa ja mikä arvo on monen sadan euron viinipullolla, 0,75 litraa hyvää viiniä, ateria ystävien kanssa ja se on mennyt, uutta etsimään ja matka jatkuu. No, en halua puhua itseäni pussiin aikaisemman kommenttini kanssa, on hyvä, jos jokaisella olisi se joku oma juttu, kritisoin vain sitä, että kun näitä boomeja tulee ja menee ja innostutaan eri asioista, eikä mistään tehdä sen pidempää juttua, kaikki jää vain kuluttamisen/panostamisen/ investoinnin asteelle. Emmekö malta enää olla vaan, koko ajan pitää vaan tapahtua jotain uutta ja elämyksellistä? Ihan aiheesta tuolla konmaritussivustollakin mietitään sitä, että jos nyt esim 35- vuotiaana tämä ja tämä asia ei tuota iloa, miltä tuntuu sitten 50- vuotiaana, kun kaikki elämisen merkit on poistettu (ne kipeätkin sillä hetkellä) ja alotetaan puhtaalta pöydältä, kerta toisensa jälkeen. Varmaan puhdistavaa omalla lailla, mutta tuo vastavoimien myllerrys, eikä koskaan valmis olotila mietityttää minua.

Olen toki kaiken pohdinnan ja opintojen seassa tehnyt ruokaakin marraskuussa…. Vähän sekalaisia kokeiluja ja soveltamista on paljon, eikä kaikki ole vielä julkaisukelpoisia versioita. Ostin purkin lakritsijauhetta, ihan aitoa sellaista. Tässäkin tuotteessa tulee valitettavan hyvin esiin se aidon tuotteen hienovarainen maku. Kuka ken on intohimoinen lakritsinmaun ystävä, kuin voimakkaasti alkuperäistä makua onkaan muokattu. Oikea lakritsijuuri tai siitä tehty jauhe on vaaleanruskeaa, normilakritsi on tunnetusti mustaa, väri tulee hiilestä. Makukin on aromaattinen ja mieto, mutta voimistuu vasta lopuksi suussa. Kokkikurssilla teimme lakritsigraavattua lohta ja pieni yksityiskohta kruunasi lohen maun. Kotona tein sitten kondensoituun maitoon hyydykekokeiluita, yhtenä makuna tämä jauhettu lakritsi, se jäi kovin miedoksi voimakkaan kermaisan maun alle. Aromeilla on tuotu montaa makua esiin, mutta minun ruokamakuni kiertää kyllä koko ajan enemmän sinne ruuan juureen, alkuperäiseen makumaailmaan. Jatkan ristiretkeäni….