Aamupalaa ameriikan tapaan

Hash brown on englannin kielinen nimitys suomalaiselle perunaröstille. Kuulostaako se sitten hienommalle kumminpäin vaan, nyt mennään näillä eväillä. Viikonlopun ruokailusta jäi ylimääräisenä valkosipuliperunasuikalevuokaa. Päätinpä sitten kokeilla jossain, joskus näkemään aamupalaideaa… hash brownies for breakfast. Sen verran oli näissä tekemistä, että piti herätä aamulla parikymmentä minuuttia aikaisemmin, jotta sai uunit kuumiksi ja nämä tehtyä. Ideaalitilanteessa olisin…

Sitrusvaahto

Hedelmäastiassani oli kolme väsynyttä sitruunaa. Johonkin olin niitä ajatellut viime viikonloppuna, mutta jossain vaiheessa on näemmä mennyt suunnitelmat uusiksi ja nuo jäivät käyttämättä. Eivät sentään olleet vielä pilalla, kiitos vahvojen kuorien ja lähtökohtaisesti hyvän laadun. Mutta aika aikansa kutakin, ja kohtapuolin nuo olisivat olleet kokonaan pilalla. Viikonloppu taas edessä ja raaka-ainelähtöisesti piti nyt miettiä mitä…

Moussaka

Tämä kiehtova kasvisten lisääminen ruokavalioon tuo vastaan mielettömästi reseptejä, puhtaita kasvisversioita tietysti, mutta paljon ruokia, joissa kasvikset ovat pääosassa, maun ja rakenteen puolesta. Valikoimat tuntuvat olevan pohjattomat, ja se on hieno asia, paljon on vielä kokematta. Nyt päätin tehdä munakoisoruokaa ja luonnollinen valinta oli tietysti moussaka, kun sain yllättäen ja pyytämättä ylikypsää lampaanpaistia. Tuota moussakaa…

Kesäruokaa mökillä, enemmän kasviksia

Satokaudet ovat mielettömät sen pari kuukautta Suomessa. Tuoreita herkkuja on tarjolla monipuolisesti, vaikkei niitä(kään) voi itseään enempää syödä. Mutta on varaa mistä valita. Yhden hengen mökkitaloudessa, jossa halusin viedä mukanani kaiken kerralla, piti oikein miettiä mitä syö minäkin päivänä ja kuinka ruokataloutensa järjestää. Mökillä on sähköt, mutta isot pakastinarkut eivät ole enää käytössä. Liesi ja…

Kesän lounaslautanen, kaikki parhaat!

Jotain piti saada kevyeen lounaaseen, jääkaapissa eilen löydetyt kesän ensimmäiset kanttarellit, kylmäsavulohta oli, silliä oli, uusia perunoita ja päässä oli sillikoulusta pongattu hernevoi. Tästä se ajatus sitten lähti, jospa kokoaisi vaan kaikki kylmät ja lämpimät herkut lautaselle ja nauttisi kesäisen lounaan, parhaassa seurassa, kotimaisten herkkujen äärellä. Hernevoi oli tosiaan uusi tuttavuus, johon törmäsin netissä. Sillikoulun…

Pakastimen tyhjennystä, kuin sieniä sateella

Kun omistaa koiran, tulee ulkoiltua ihan kaikilla keleillä. Kauheassa myrskyssä ei tule tietenkään kovin pitkälle mentyä, en ole mikään extreme- urheilija, enkä eräjorma. Valituksesta huolimatta, niitä kauniita kelejä on siellä seassa paljonkin. Jos sienikeleistä puhutaan, niin pidemmälle syksyyn kun mennään, säännöllistä arkityöaikaa tekevät kärsivät eniten ulkoilussa ja sienestämisessä siitä tosiasiassa, että kuuden jälkeen illalla siellä…

eggs and bacon, uudella tavalla

Aamiainen on päivän tärkein ateria, olen samaa mieltä. Peri englantilaista pekonia ja munaa en jaksaisi joka aamu syödä, kunnon ruisleipä toimii vallan mainiosti. Tässä on taas kokeilu, jossa ihan perusasiat, kananmuna, pekoni ja paahtoleipä on laitettu uudella tavalla. Hiukan työläs, mutta hauska ja selkeä setti sitten lautasella. Silikoni-muffinssivuoka on hyvä apu ja mitoituksena teen näitä…

Maailmanmaut huevos rancheros

Muutamissa ruokasivustoissa olen näihin törmännyt, mutta pääsin tekemään ja kokemaan ideaa kokkikurssilla ja tämä jäi heti ideana ruokalistalleni. Ajatus on jostain leirinuotiolta, hikisen likaisten lehmipoikien ruokavaliosta Ameriikan eteläosista ja Meksikosta. Perustana on tortillalätty, sitten papumuhennosta, salsaa ja paistettu kananmuna, jossain ohjeissa on ollut cheddarjuustoraastetta, mutta en itse kaipaa sitä. Siinäpä se yksikertaisuudessaan, erilainen ja maukas,…