Punajuurta ja chevreä iltapalaleivällä

Syön päivin melko ison lounaan ja usein iltaisin kaipaan vain ”jotain” pientä ja hedelmiä iltapalaksi. Tämän leivän söin kerran eräillä ruokaillallisilla ja toimivuudessaan se on erinomainen. Mahdottomaan hätä-hätänälkään se ei sovi, koska punajuurissa menee tunti, mutta sitten sujuukin jo nopeammin. Aavistuksen lämpimät punajuuret maistuvat taivaallisen hyviltä. Ja ei, tähän ei sovi etikkaiset valmiit punajuuret mitenkään….

Quesadillat

Näitä uusia makuja on tullut viimeisen 10 vuoden aikana jokaisen makumaailmaan. Itse pääsin kebabin makuun jo ”nuorena” 1980-luvun lopulla kotipuolessa Lahdessa, ensimmäiset jalapenot olivat melkoinen kokemus. Oi niitä aikoja, se oli aikaa kun parhaimmat paikat tekivät kebabvartaansa itse ja kastikkeissa oli valinnanvaraa. Kelpo evästä! Nykyään ei saa tällaista kunnon evästä, kun jokaisella on saman valmistajan…

-ton -ton- keksejä

Opinnoissa oli samaan aikaan kurssi ruokavaliolla hoidettavista sairauksista ja päässä pyöri kotitehtäviin kohdistunut gleteiiniton ruokavalio. Jotain ruokalehteä lukiessani silmään pisti yksityiskohta kekseistä. Siitä se ajatus sitten lähti, jos rakenteena olisikin vain banaani, ja muut täytteet maun ja jauhokaapin sisällön mukaisia, niin voisi tehdä keksejä, joissa ei ole lisättyä sokeria, eikä gluteiinia, eikä maitoa, eikä kanamunaa,…

Kasviskeitto uudella tavalla

Kuten olen maninnut, uutta reseptiä pukkaa päivittäin facebookin virtaan ja kiireellä pitää noukkia niitä mielenkiintoisia sieltä pois. Avasin pintarest tilin ja sinne pääsee sujauttelemaan ohjeita ja ideoita kiireelläkin. Kun vielä muistaisi, mitä kaikkea sinne tulee laitettua, onhan näitä reseptejä vaikka mitä mielekiintoisia koko ajan. Pienessä taloudessa on enemmän ongelma saada välillä syötyä tekeleet, jotta voi…

Kasviksia keitossa

Näitä ruokia piti nyt sitten miettiä, mihin käyttäisin halavalla saatua 1,5 kg pakettia savujuustocremeä. Koska kerran on syksy ja juurekset parhaimillaan, kasvissosekeitto kuulostaa loogiselta ja herkulliselta. Sosekeitothan ovat edullista ja terveellistä ruokaa, ja sitä syntyy kerralla helposti isommallekin porukalle maistuva ruoka. Laitoin ison kattilallisen mittoihin (10 l kattila siis) seuraavasti aineksia: 400 g porkkanaa paloina…

Pizza Bianco

Edelleen päätä vaivasi tuo savujuustocreme ja mieleen tuli pizza bianca eli valkoinen pizza, jossain olen siihenkin ideaan törmännyt. Oikein protokollan mukaan, italialaiset tekevät valkoista pizzaa varsinkin kalalle ja äyriäisille, Olen samaa mieltä, tomaattikastike ei ole niille ehkä täydellinen vastapari. Virallisissa ohjeissa käytettään juustoraasteen ja ranskankerman sekoitusta valkoisena pohjana, nyt sen saa ajaa tuo savujuustocreme. Kuvittelen…

Kasviksia lisää aterialle

Olen ruokavaliotani ihan täysverinen sekakäyttäjä, kaikki mikä on hyvää, on syötäväksi kelpaavaa apetta. Hyviä eineksiä en ole paljoa löytänyt, maksalaatikko on niitä aikoita ruokia, jotka ovat parempia ostettuina eineksinä kuin itsetehtynä. Kasviksia ja hedelmiä en varmaan syö jokapäivä toivottua 500g päivässä, mutta uskoisin pitkällä aikavälillä saavani kaikki tarvittavat hyvät näistäkin tuotteista. Ihan perussalaatista en niin…

linssikeittoa ja raakamakkaraa

Keitot ovat hyviä lounaita, niitäkin pitää kokeilla. Tämän keiton sovelsin siltä pohjalta, että jauholaatikossa oli ollut jo hetken linssipaketti. En edes muista miksi se tuli ostettua joku hetki, mutta piti kehittää jotain syötävää siitä. Joten linssikeitto siitä sitten tuli. Makuun halusin polttavan mausteista,lämmittävää tomaattia, talviruokaa siis. Tarvikkeet ovat ”mitä kaapista löytyy” tässä nämä tällä kertaa…

Soppakokeiluja punajuurikeitto

Jääkaapista huhuili minua puolikas punajuuripussi, että mitäs keksittäisiin. Ensimmäisestä puolikkaasta tein vähän aikaa sitten omaa herkkuani, punajuurilaatikkoa. Sain töistä kokeiluun Arlan uutuutta, pippurisulatejuustoa, joten jospa vaikka sopan keittäisin. Minähän en ole minä, jos en sovella, päätin ensin paahtaa punajuuret uunissa kypsiksi. Proteiiniksi päätin ottaa raejuustoa sen rakenteen takia ja se toimii näissä mukavasti. Punajuurikeiton raaka-aineet…

Broiler-palsternakka curry

Minä en osaa tehdä currykastikkeita. Morttelinkin sain lapsosilta lahjaksi, mutta joku siinä jäytää ruokasieluani. Nyt tuli vastaan sen verran simppeli ohje maku.fi sivustolta, että maltan kokeilla. Samalla saan kokeiltua mielenkiintoisnekuuloista palsternakan kypsennystä…alunperin tänä oli ihan kasvisruoka, mutta lisäsin sekaan broilerin sisäfilettä. Tämän syksyn teemana on ollut lisätä kasviksia ruokavaliooni, varsinkin juureksia, joten tässä kelpo ohje…