Kokkikoulussa tehtiin yksi versio tästä keitosta ja kun soppapäivä alkoi lähestyä, piti sitten itse soveltaa oma versio tästä omanlaisestaan kalakeitosta. Kalafiletiä ei nyt ollut käytettävissä, ensin ajattelin tehdä yhtenä kalana haukipullia. Sitten päätin oikaista hiukan (opiskeluihin kuuluva tentti painoi päälle), ja käytin kahden kalan sekoitusta ja eksoottisempaa äyriäisen makua hain savustetuilla simpukoilla. Bouillabaisse- keittohan on…
Kategoria: maailman maut
Pekonia broilerista, hampurilaisia
Kovasti nämä isommat ja pienemmät ruokatalot pyrkivät olemaan ruokamarkkinoilla hereillä ja vastaamassa toiveisiin. Toki monta hiipuvaa kokeiluakin on tullut vastaan ja onhan noista tulokkaista aina jotain jäänytkin valikoimiin. Broileri/kalkkunapohjaiset nakit ovat jo tehneet oman paikkansa hyllyissä ja ovat vastaus tiettyihin tarpeisiin. Nyt pääsin kokeilemaan broilerin paistista puristamalla muotoiltua ”pekonia”. Pekoni käsitteenä on porsaan kyljestä leikattu,…
Borsch- keitto, lisää kasviksia elämään
Syksyn sadot on edelleen parhaimmillaan, vaikkei pelloilla enää mitään kasvakaan. Juurekset ovat kotimaista tuotantoa, mitä arvostan, laadullisesti huipputasoista ennen pitkää varastointia ja hinnat erittäin kohdallaan. Joten kaikkia juureksia kannattaa hyödyntää monipuolisesti. enälaisen keittiön suurimpia henkilökohtaisia suosikkejani on borsch- keitto, mausteinen punajuuri- kaalipohjainen keitto, joka lämmittää mieltä ja ruumista kaikin astein. Väri on syvänpunainen ja maku…
Possun poskia… eikun lammasta padassa
Taas pääsi pakastin yllättämään urhean kokkailijan. Tiedän, että täydessä pakastimessani on possun poskia, toki siellä on myös lampaan paahtopaisteja. Ja juu, en ole kirjoitellut paketteihin tekstejä, tämä on helmasyntini ja melko usein joudun olemaan luova, kunhan taas järkytyseltäni toivun. Nyt oli päässäni sunnuntairuokavisiona pitkään haudutetut possunposket, sitten riisiä siihen kaveriksi ja vot….. eilen otin paketin…
Broilerinkoivet ja cole slaw
Piti tehdä isompikin kokonaisuus lauantai-illan naposteluksi, mutta onneksi tuli taas järki käteen ja tulee tehtyä yksi idea kerrallaan. Hyvin noistakin masu täyttyi, yhtään enempää ei olisi taas tarvittu. Pää syö mielessä useinkin liikaa. Ajatushan oli uppopaistaa broilerinkoipia, siis ihan niitä koipinuijia. Niitähän helpolla ja nopeasti paistaa vaan uunissa ja sitten maustaa. Nyt isommalla kaavalla annoin…
Kevyt keitto lounaaksi
Loppuviikosta kurkin taas kohtuu tyhjään jääkaappiin ja mietin mitä töihin lounaaksi. Isosti käydään kaupassa aina perjantaisin, joten niillä jääkaapin eväillä päätin rakentaa ruokani. Kaapissa oli mausteisia broilerlihapullia välimeren ruuasta. Kuivakaapissa nuudelia ja kuivattua tattia, ja hiukan kasviksia. Näitä sitten rakensin omanlaisen version ramenkeitosta. Tein kanalientä 0,5 dl vettä, sekaan chiliä, paprikaa ja kevätsipulia ja keltasipulia….
Välimerellinen ateria
Taisi olla tekemisen puutetta, tai itseasiassa vaihtoehtona oli opiskeluihin kuuluva essee, joten kuinka ollakaan, löysin itseni keittiöstä askarelemasta välimerihenkistä ruokaa. Onhan se sellaista askartelemista, multitaskausta, kun montaa pientä kokonaisuuden osaa lähtee tekemään. Ohjeet ja ajatus kannattaa olla kohdillaan, jotta kaiken saa tehtyä oikeassa järjestyksessä ja muutama tarvitsee tekeytyäkseen aikaa, kuten pitaleivät pitää nousta rauhassa. Aloitin…
Oma paholaisenhillo
Paholaisen hillo on ollut monen ravintolan listoilla pitkään, sitähän on valmistanut Puljonki ja kilapilijoita on tietysti tullut paljon. Makena voimakas tomaatti-paprikaikahilloke, joka on kruunannut grillattua vuohenjuustoa tai broilerinfilettä. Yllättäen ja pyytämättä törmäsin huippuesullsiin tomaatteihin, kotimaisiin ja himoissani ostin aika paljon. Lopulta ne alkoivat olla aika kypsiä ja päätinkin kokeilla itstehtyä paholaisenhilloa, kun ohjekin oli jo…
Naudan ribsit
Työpaikka pääsi taas yllättämään pahasti ja tulin töistä kotiin 8,5 kg Black Angus Naudan Ribsien kera. Lähtökohtaisesti koko Black Angus on iso nauta, ja naudan ribsit ovat sitten sen mukaiset. Tätä herkkua ei syödä yhtä palaa enempää. Lihaa ribsissä on noin 4-5 cm isohkon kylkiluun päällä. Lihaosasta on toki iso osa myös makurasvaa, joka sulaa…
Waldorfin salaatti
Kauan sitten tilasime juhlaruokia pitopalvelusta ja he tarjosivat yhtenä salaattina Waldorfin salaattia. Tämä oli siis entisen elämän aikaan, noin 15 vuotta sitten, enkä tiennyt salaatista mitään. Rohkeana hyväksyin ehdotuksen, ja voi jummi, mahdottoman hyvä salaatti. Kesit kuitenkin monta vuotta ennenkuin kokeilin sitä itse, positiivisen makumuiston siivittämänä. Ohjeita oli klassikolle luonnollisesti moneen versioon, varsiselleriä tai mukulaselleriä….
Bulgogi, pikaruokaa työpaikkalounaalle
Tein kerran, puhtaasta mielenkiinnosta, bulgogia valmiista mastekastikkeesta. Makukokemus oli positiivinen, mukavan mausteinen ja mikä hienoa, helppo kuin mikä! Tietysti piti sitten kaivaa netin ihmeellisestä maailmasta oikea ohjekin, olisiko se kuinka vaikea tehdä ja tuunailla itse. Voi huaah,,, parhaimmat asiat ovat yksinkertaisia, tähän tosiasiaan olen törmännyt liiankin usein. Nyt minulla oli fileenperkausurakka. Töistä saa silloin tällöin…
Ankanrasvassa paistetut perunat ja grillilihaa
Pääsin keväällä isolle kirkolle käymään ja reissun jopa mahtui visiitti Stokkan herkussa. Paljoa ei voinut kantaa matkalaukkureissulaisena, eikä nuohota jokaista hyllyä ja väliä. Kuitenkin osui mukavasti silmiin pienempi purkki ankanrasvaa, jonka sai mukavasti tuotua kotiin, eikä käytöllä ollut niin kiire. Monestakin lähteestä olen lukenut, että ankanrasvassa paistetut perunat ovat maailman parhaita. Sopivaa hetkeä odotellessa… Nyt…