Kevyt ja nopea lounas, Tom Kha keitto

Annan toki itselleni armoa kokkailijana ja käytän kokeilumielessä valmiita sekoituksia ruuanlaitossani, arkisin varsinkin. Yksi on helppo syy, nopeus, mutta tietysti tutustun mieleläni tarjokkaisiin. Toinen syy on myös pienen talouden/kokkailun mittakaavat. Tuollaisessa valmiissa Wok -pohjassa on passelisti pari herkkusientä, kaalia, juureksia, jne. Tom Kha keiton olen tehnyt ihan omin pikkukätösin joskus myös, vaatii paljon erilaisia ainesosia,…

Vietnamilaiset riisipaperikääryleet

Teki taas mieli jotain voimakkaita makuja, ja tietysti jotain pienempää napoteltavaa. Aikuinen tytär antaa aika-ajoin rakentavaa ja kehittävää palautetta siitä, että ruokakaappimme ovat aian jokseenkin täynnä kaikenlaista. Aivan, mutta jos ja kun syntyy polttava himo askarrella jotain kiva-kivaa, inventoimalla kaapit pääsee jo pitkälle. Ja parin sadan metrin päässä on melko hyvä pikkukauppani, josta saa edes…

Pizza bianco

Pidämme tyttärein kanssa pizzabileitä silloin tällöin. Se tarkoittaa sitä, että jokainen tekee omat pizzansa oman makunsa mukaan. Meillä on ollut pakastimessa valmiita ohuen ohuita pohjia, joten pääsemme vain kikkailemaan täytteillä, mutta nopeaa ja helppoa tämä on. Vanhempi tytär hioo kaksokerroksisen pohjan teoriaa, eli kahden pohjan väliin tulee juustoa ja tomaattia, nuorempi vannoo ananaksen voimaan pizzassa….

Kanapasta meidän tapaan

Tässä on meidän arkiruoka, helppo ja yksinkertainen ja yksi perheen tyttärien lempiruuista. Tällä ruualla pärjää omilaankin ja tekevät tätä paljon itse. Tässä blogissani on paljon erilaisia kikkailuja ja kokeiluja, sitten on näitä meidän klassikoita, täältä voi tyttäret tarkastaa reseptin kun omillaan ovat ja haluavat samanlaista tehdä joskus itsekin. Kanapastaan tulee puoli pussia eli noin 2,5…

Perinneherkku, karjanlanpiirakat

Todellinen perinneherkku, karjanlanpiirakat. Onhan ne hyviä, ohut rapea kuori, pehmeä sisus, hiukan lämpimänä, munavoilla… täydellinen kombo ja juhlien vakiotarjottavaa. Riisipiirakka on yleisnimitys, karjanlanpiirakka on suljettu nimitys. Ihan liian vähän me jörmyt suomalaiset suojaamme perinneherkkujamme, kun ne ovat avoimia, kuka tahansa voi tehdä samannimisiä tuotteita ihan mistä tahansa raaka-aineista. Puikulaperuna on karjanlanpiirakan lisäksi yksiä harvoja nimisuojattuja…

Cantucchinit karpalosta

Ihana italialainen herkku on cantucchini -keksit. Kahteen kertaan paistettuna ne ovat rapsakoita, kapea muoto on suuhun asettuva. Mielestäni täydellinen päätös illalliselle on pieni lasillinen makeaa jälkiruokaviiniä Vin Santoa, johon dipataan kapeaa cantucchinikeksiä ja hiukan pehmentynyt keksi nautitaan. Aitoon cantucchiniin tulee useimmiten mantelia ja appelsiinia tuomaan sitruksen makua. Minäpä päätin tuunata ja kokeilla klassista italiaano herkkua…

Verigreippi curd

Olen tehnyt näitä curdejä jo aikaisemmin sitruunasta ja raparperistä, kysehän on happaman makeasta tahnasta. Tahna, curd, vaatii pientä tekniikkaa, mutta kun perusidean tajuaa, näitä voi soveltaa. Tosiaan klassinen sitruuna on hyväksi koettu jo useampaan kertaan, raparperi toimii loistavasti, samankaltainen hedelmä eli hapan ja aromikas on greippi, ja värinpuolesta vielä lisättynä verigreippi punaisuudellaan. Verigreippien lyhyt satokausi…

Paprikarenkaat

Aika ja ikä tekee tehtävänsä, muistin että pakastimessa on vielä valmista, itsetehtyä pulled porkia rasia, no ei ollut enää, ei…..Mutta kun tämä idea poltteli mielessä niin vahvasti, ostin valmista pulled porkia rasian. Toisaalta kun teen näitä ruokia myös opettaakseni uusia ns helppoja ideoita tuolle aikuistuneelle tyttärelle, ei tämä nyt niin paha vaihtoehto ole, jos haluaa…

Kiireisen pyttipannu

Elämäni ei ole oikeasti niin kovin kiireistä, pikkulapsiajat ovat jo takana, mutta aina ei viitsi tai halua askarrella keittiössä pitkään. Hyvää, maukasta ja helppoa ruokaa saa nopeastikin. Minulla oli maustettuja makkaroita, ei niin tulisia chorizoja jääkaapissa ja ajatus pyttipannusta lähti elämään ihan omaa elämäänsä. Helppo ja nopea tuote jääkaapin hätävarana on esikypsennetyt gnocchit. Nämä perunasta…

Tiramisu omalla tavalla tuunattuna

Tiramisu ei liene ainoa jälkiruoka, mutta kuvastaa sitä kapeampaa italialaista jälkiruokakulttuuria parhaimmillaan. Kevyen viettelevä höttö, jossa on kuitenkin oma makutwistinsä vahvasta kahvista, espressosta ja marsalaviinistä. Vihdoinkin savoijard- keksejä, tai englanniksi Lady Fingereitä saa monipuolisemin ympäri Suomea. Viime aikoihin saakka ne ovat ollet erittäin harvinaisia, varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Niiden rakenne ja muoto ovat tiramisun valmistuksessa olennaisia…

Tortillakakku

Tätä on hehkutettu noissa ruokaryhmissä ja pakkohan se oli itsekin kokeilla yhtenä viikonloppuna. Ideahan on yksinkertainen, tuollainen on helppo nostaa tarjolle, ja siitä saa jokainen palansa. Tietysti maku on kaikille sama, jos jokainen tekee omat tortillansa, voi tuunata mielekseen omansa. Mutta porukalle tämä toimii hyvin ja on selkeä setti. Mausteisuuden voi päättää itse ja porukan…

Punajuuririsotto

Paljon kun lukee erilaisia ruokapalstoja, jäi ruokamieleeni muhimaan ajatus punajuuririsotosta. Pitkään aikaan en olekaan tehnyt risottoa viiniin, kotikeittiössä sitä ei aina ole käytettävissä ja sunnuntairisotto toimii tietysti hyvin ilmankin. Nyt jäi punaviini ja punajuuri vaivaamaan ja piti ihan erityisesti hommata viinikin sitä varten. Aikuinen tytär pyöritteli taas silmiään kun steppailin kotiin viinipullon kanssa intoa puhkuen….