Paahdetut kastanjat, sormiruokaa

Olin työpaikkamme lähikaupassa ystävän kaverina, ei oikeasti ollut mitään ostettavaa itselle, mutta sitten se taas napsahti. Kastanjat! Talvihan on niiden sesonkiaikaa ja siinäpä tarpeeksi hömppää perjantai-illaksi. Muutaman kerran olen niitä syönyt aikaisemmin ja aikoinaan kun jäätelöä tein, henkilökohtainen maitopohjaisen jäätelön suosikkini oli kastanjajäätelömme. Se tehtiin italialaiseen 100% kastanjatahnaan. Välimeren maissahan  kasvaa oma lajikkeensa, Suomen arktisilla…

Broilerin koivet, neljällä tavalla

Sain ostettua broilerinkoiria, niitä pelkkiä koipipaloja eli lontoonkielellä Drumsticks. Paketissa oli koipisia  3,5 kg, ihan kaikkia ei meidänkään perhe saa kerralla syötyä, mutta jos kuitenkin tekisi erililla maustettuja koipisia ja loput pakastimeen odottamaan uutta nälänhetkeä. Näitä eri tyylejä ja maustamisia on pilvin pimein, joten tässäpä hieno tilaisuus kokeilla montaa makuversiota ja tyyliä. Ensimmäiset laitoin valmiiseen…

Täytetty munakoiso

Nopea oli tämänkin ohjeen ruokavideossa netissä, mutta idea oli sen verran simppeli, että jäi päähän. Kasviksia ja juureksia olen tietoisesti halunnut lisätä ruokavalioon. Kotimaiset ovat lähellä sydäntäni, mutta näitä ulkomaan herkkujakin on kiva kokeilla ja soveltaa, saa mukavasti vaihtelua. Valitse keskikokoisia munakoisoja ja viillä ne pitkittäin halki, rikkomatta kuitenkaan kantaa. Täytä viillot kypsien tomaattien viipaleilla…

Pähkinäkakku, limpparipohjalla

Taas piti heti- heti kokeilla tätäkin kakkua, vaikkei raaka-aineita ollutkaan kotona. Tähän kakkuun piti asioikseen mennä sunnuntaina pikkukauppaan. Sunnuntaishoppailu ei ole minulle ollenkaan mieluista, mutta hyvän asian puolesta pitää mennä. Nyt piti saada kakkupohjaan ja pintakuorrutukseen Dr. Pepperiä. Riskillä pikkukauppaan, josko sitä siellä ollenkaan olisikaan, mutta olihan sitä. Samalla tuli sivistettyä talouden teinineitiä Dr. Pepperin…

Aamiaispannarit piimään

Amerikkalaisissa sarjoissa iloinen ja pirteä perheenäiti paistaa lapsosille ja miehelle pannukakkuja aamiaiseksi. Päälle tietysti vaahterasiirappia… Onhan se ihan erilainen aamupala kuin suomalaisilla, mutta pakkohan tämäkin on kokea, sunnuntaiaamun kunniaksi. Tämän perheen lapsonen ei innostunut vaahterasiirapista, mutta kun tarjolla oli maapähkinä-suklaa (Nutellan kopiota)kastiketta, sain luvan kokeilla. Piimää ostin ihan tätä varten, osana piimään perehtymistäni. Lopun piimän…

Rapeat broileritaskut

Wonton- taikina paketti on huhuillut minulle lempeästi jo pidemmän aikaa. Koska ajattelin tehdä itselleni lounaaksi alkuviikolle kasvisbroilerkeittoa, jauhelihaa oli siitä otettavissa loistavasti tarvittava 100g wonton- kokeiluani varten. Wontonithan ovat erittäin ohuita jauhoista ja vedestä tehtyjä levysiä, joita saa pyöreinä ja kulmikkaina etnisistä kaupoista. Ne säilyvät pakastimessa pitkään ja ovat melko nopeasti käyttövalmiita. Eivät ne paljoa…

Lammasvartaat kreikkalaisittain

Tässäpä nyt taas olosuhteiden mukaista kokkailua. Vanhoja varastoja pitäisi hyödyntää, ennenkuin syöksyy taas ostamaan uutta. Yleensä minulla on valmis plääni kokkailujen suhteen, mutta toisaalta taas tiedän, että suunnitelmat muuttuvat usein myös lennosta. Pidän siitä, että klassikoissa pidetään kiinni kokonaisuusajattelusta, mutta sitten taas teen melko vapaalla kädellä. Lopputulema sitten näyttää pitääkö suosiolla pysyä perinteisessä setissä kuitenkin….

Ramen- purkit pikalounaaksi

Tässäpä minulle pikaruokaa ja mielen askarrusta. Jo hetken ovat pyörineet nuo Ramen- kupit tuolla somefeedissäni ja mikähän oli aamukahvissa, kun nyt ne jotenkin jäivät elämään oman pääni kovalevylle. Tämähän on samanlainen puzzle kuin kotitekoiset smoothiet. Kun kaavan saa päähänsä, tätä voi varioida mielensä mukaan, eikä tarvitse ihmetellä puuttuvaa lounasta, tämän saa melkein aina kasaan. Tarvikkeina…

Juustonystävän pikkujoulu

Pari pävää meni työstäessä tätä pakettia juustoista pikkujoululautaselle. Onhan nämä aina projekteja, ensin on ajatus, mahdollisesti ihan jostain muusta, sitten kun kahlaa reseptiikkaa ja saa jostain kiinni, lähtee mieli lentoon ja miettii kokonaisuutta ja tekemisen hallintaa. Tämä setti tuli nyt sitten palapelinä, perusajatuksena oli, että juustolautanen on monesti laadukkaita juustoja paloina ja siitä vaan nauttimaan….

Aamupalaa ameriikan tapaan

Hash brown on englannin kielinen nimitys suomalaiselle perunaröstille. Kuulostaako se sitten hienommalle kumminpäin vaan, nyt mennään näillä eväillä. Viikonlopun ruokailusta jäi ylimääräisenä valkosipuliperunasuikalevuokaa. Päätinpä sitten kokeilla jossain, joskus näkemään aamupalaideaa… hash brownies for breakfast. Sen verran oli näissä tekemistä, että piti herätä aamulla parikymmentä minuuttia aikaisemmin, jotta sai uunit kuumiksi ja nämä tehtyä. Ideaalitilanteessa olisin…

Massiiviset grillipihvit

Ja tapahtui taas kerran, että sain edullisesti itselleni 5,4 kg Black Angusin tomahawkia. Tomahawk on lihanleikkaustapa. Kokonaisesta naudan kyljestä jätetään noin 30 cm mittaiset kylkiluut lihoineen paikalleen ja luiden yläpäässä oleva ulkofile. Kun kylkipalasta leikataan luiden mukaan pihvejä (veitsi uppoaa sinne luiden väliin hyvin, ei tähän tarvita sahaa ollenkaan), muodostuu intiaanien tomahawk- kirvestä muistuttava massiivinen…

Possunsisäfile kuorrutettuna

Kokonainen possusisäfile on erinomainen raaka-aine meidän taloudessa. Noin 700-800g painoisena yksikkönä se on helppo ja nopea valmistaa ja toimii omana ruokanaan näissä kokonaisuuksissa loistavasti. Fileenä se on rasvaton, joten kypsennyksessä pitää huomioida nopeus, liian pitkään haudutettuna se kuivuu kittanaksi. Rasvattomuus ja helppous ovatkin sen etuja, toisessa postauksessa tein siitä nopea työpäivän jälkeisen wokin. Nyt oli…