Lammasvartaat kreikkalaisittain

Tässäpä nyt taas olosuhteiden mukaista kokkailua. Vanhoja varastoja pitäisi hyödyntää, ennenkuin syöksyy taas ostamaan uutta. Yleensä minulla on valmis plääni kokkailujen suhteen, mutta toisaalta taas tiedän, että suunnitelmat muuttuvat usein myös lennosta. Pidän siitä, että klassikoissa pidetään kiinni kokonaisuusajattelusta, mutta sitten taas teen melko vapaalla kädellä. Lopputulema sitten näyttää pitääkö suosiolla pysyä perinteisessä setissä kuitenkin….

Ramen- purkit pikalounaaksi

Tässäpä minulle pikaruokaa ja mielen askarrusta. Jo hetken ovat pyörineet nuo Ramen- kupit tuolla somefeedissäni ja mikähän oli aamukahvissa, kun nyt ne jotenkin jäivät elämään oman pääni kovalevylle. Tämähän on samanlainen puzzle kuin kotitekoiset smoothiet. Kun kaavan saa päähänsä, tätä voi varioida mielensä mukaan, eikä tarvitse ihmetellä puuttuvaa lounasta, tämän saa melkein aina kasaan. Tarvikkeina…

Juustonystävän pikkujoulu

Pari pävää meni työstäessä tätä pakettia juustoista pikkujoululautaselle. Onhan nämä aina projekteja, ensin on ajatus, mahdollisesti ihan jostain muusta, sitten kun kahlaa reseptiikkaa ja saa jostain kiinni, lähtee mieli lentoon ja miettii kokonaisuutta ja tekemisen hallintaa. Tämä setti tuli nyt sitten palapelinä, perusajatuksena oli, että juustolautanen on monesti laadukkaita juustoja paloina ja siitä vaan nauttimaan….

Punajuurivohvelit

Minullahan on ollut jo monta vuotta vohvelipannu tuolal keittiön ylähyllyllä. Hyvin se siellä säilyy, vaikkei koko ajan käytäkään. Vaikka taikinat ovat helppoja ja käyttö vielä helpompaa, se vain tuntuu välillä unohtuvan sinne. Huomattavasti siistimpää ja nopeampaa on tehdä vohveletia kuin lettuja ja nuo suurimmat arvostelijani, teinineidot kehuvat vohveleita vilpittömästi aina hyviksi. Teimme tuossa viikolla perusvohveleita…

Mustikkamuffinssit

Tämän reseptin olen jostain joskus kauan sitten saanut haltuuni ja ideana se toimii kerta toisensa jälkeen. Alkuperäinen resepti on kokonaiselle kakulle, mutta olen aina tehnyt tämän muffinsseina. Talouden neitien mielipiteet menevät tasan 50-60 saako sekaan laittaa mustikoita vai ei, mutta helppo niitä on säännöstellä. 12 muffinssia kerralla kun tekee, voi marjojen määrän valita ja määrästä…

Maksakastike, herkkua ja ravintoaineita

Broilerin maksa on helppoa, nopeaa ja terveellistä ruokaa. Eikä hintakaan ole oikein mitään, 300 g vakioitu määrä maksaa alle 2,5 euroa. Broilerinmaksahan on miedomman makuista kuin naudanmaksa, joten sitä kautta voi maksaruokia karsastava päästä helpommin sen makuun. Pakastetuotteena tuollaisen broilerinmaksarasian voi ostaa valmiiksi pakastimeen, kun kaupassa kohdilleen osuu. Joka kaupasta sitä ei valitettavasti löydy, mutta…

Aamupalaa ameriikan tapaan

Hash brown on englannin kielinen nimitys suomalaiselle perunaröstille. Kuulostaako se sitten hienommalle kumminpäin vaan, nyt mennään näillä eväillä. Viikonlopun ruokailusta jäi ylimääräisenä valkosipuliperunasuikalevuokaa. Päätinpä sitten kokeilla jossain, joskus näkemään aamupalaideaa… hash brownies for breakfast. Sen verran oli näissä tekemistä, että piti herätä aamulla parikymmentä minuuttia aikaisemmin, jotta sai uunit kuumiksi ja nämä tehtyä. Ideaalitilanteessa olisin…

Massiiviset grillipihvit

Ja tapahtui taas kerran, että sain edullisesti itselleni 5,4 kg Black Angusin tomahawkia. Tomahawk on lihanleikkaustapa. Kokonaisesta naudan kyljestä jätetään noin 30 cm mittaiset kylkiluut lihoineen paikalleen ja luiden yläpäässä oleva ulkofile. Kun kylkipalasta leikataan luiden mukaan pihvejä (veitsi uppoaa sinne luiden väliin hyvin, ei tähän tarvita sahaa ollenkaan), muodostuu intiaanien tomahawk- kirvestä muistuttava massiivinen…

Iltapalaleipä halloumista

Näitä pikkusuolaisia iltapalaleipiä olen tänne lisäillytkin monenlaisia. Taivashan näiden väkertelyssä on rajana, mutta mukavaa vaihtelua näistä saa ja voi hyödyntää erilaisia rakenteita. Nyt laitoin esipaahdetulle paahtoleivälle hiukan öljyä. Esipaahtaminen pitää leivän rakenteen napakkana. Sitten tomaattia, tällä kertaa maustetun tomaattimurskan loput purkista, tähän käy kypsä tomaattisiivukin hyvin. Kerros avocadoa, johon on pirskoteltu hiukan sitruunaa tummumisen estämiseksi….

Sunnuntain jälkiruuat hyydykkeinä

Sunnuntai päivällinen on jotenkin isompi käsite ruokailussa, kalliimpaa tai hienompaa on tarjolla. Olen joskus pohtinut, että miksi näin? yksi syy voi tietysti olla se, että ”pyhäpäivänä” kaikki olisivat paikalla samaan aikaan, tai sitten voi olla vieraita syömässä ja kattaus arvokkaampi. Ajankäyttö on minulle se yksi syy, miksi viikonloppuisin on jollain mittarilla hienompaa ruokaa pöydässä ja…

Ruokavuosi marraskuu 2016

Opintoni avoimessa yliopistossa ovat jatkuneet aine-opinnoilla. Ne ovat mukavaa aivojumppaa perhe-elämän ja töiden lomassa. Olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että elintarvikkeiden ja ruuan, ruokakulttuurin ja niiden ilmiöiden parissa olen omimmillani. Hulluuksissani olen jo pohtinut vielä sosiologian opintoja, koska tuo kysymyksen asettelu, miksi olemme mukana jossain syömiskulttuurissa tai -ilmiössä, miksi emme välitä siitä mitä syömme tai…

Possunsisäfile kuorrutettuna

Kokonainen possusisäfile on erinomainen raaka-aine meidän taloudessa. Noin 700-800g painoisena yksikkönä se on helppo ja nopea valmistaa ja toimii omana ruokanaan näissä kokonaisuuksissa loistavasti. Fileenä se on rasvaton, joten kypsennyksessä pitää huomioida nopeus, liian pitkään haudutettuna se kuivuu kittanaksi. Rasvattomuus ja helppous ovatkin sen etuja, toisessa postauksessa tein siitä nopea työpäivän jälkeisen wokin. Nyt oli…