Tiramisu ei liene ainoa jälkiruoka, mutta kuvastaa sitä kapeampaa italialaista jälkiruokakulttuuria parhaimmillaan. Kevyen viettelevä höttö, jossa on kuitenkin oma makutwistinsä vahvasta kahvista, espressosta ja marsalaviinistä. Vihdoinkin savoijard- keksejä, tai englanniksi Lady Fingereitä saa monipuolisemin ympäri Suomea. Viime aikoihin saakka ne ovat ollet erittäin harvinaisia, varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Niiden rakenne ja muoto ovat tiramisun valmistuksessa olennaisia…
Avainsana: kananmuna
Punajuuri-munakasrulla sienitäytteellä
Tässä herkussa yhdistyy minun mieleiseni sesonkituotteet loistavasti. Loppusyksystä punajuuret ovat uutta satoa, raikkaita ja napakoita, hinta kohdillaan ja tarjonta hyvää. Sieniä sai tänä vuonna myöhään, mutta kuten aina, loppua kohden nousevat suppilovahverot. Ei ehkä niin ylitsevuotavan satoisina, mutta minun trpeisiini, niitä tuli taas tarpeeksi. Sienestäminen on minusta parasta ulkoilmaterapiaa tiiviin istumatyön vastapainoksi. Sienimetsässä saa liikkua…
Kesäkurpitsavohvelit
Kasviksissa pidän sesonkiajattelusta. Kun on kausi päällä, ne ovat yleensä laadullisesti parhaimmillaan, hinta kohdillaan ja saatavuutta yllin kyllin. Kesäkurpitsa on todella tyypillinen esimerkki sesonkikasviksesta, Suomessa se alkaa heinäkuun puolesta välistä ja jatkuu syyskuulle. Kesäkurpitsaa kasvatetaan pienemmilläkin kasvimailla, se on satoisa ja helppohoitoinen. Kaupasta kesäkurpitsaa saa ympäri vuoden kohtuuhintaan, lähes ilmaiseksi (noin euron kilo) sesongissaan. Ravitsemuksellisesti…
Perunamunakas
Kevyitä, varsinkin kasvispainotteisia, tai paremminkin e-lihapitoisia, lounaita pitää miettiä luonnollisesti viikottain. Pakkasessa oli vielä viime vuotisia kanttarelleja, mitäpä niistä kehittäisi. Poishan ne pitää käyttää, silläkin riskillä, ettei sesongit ole samanlaisia, kesä näyttää muodostuvan sen verran kuumaksi, ettei taida sieniä ilmestyä. Toisaalta, kesä 2017, oli taas niin kostean kolea, että herkkutatteja tuli parin päivän syklillä ja…
Ruokaisat vohvelit piimään
Alkuperäisenä ajatuksena oli tehdä vohveliraudalla ja pannulla suolaisia lounaspannareita. Kun ostaa litran piimää, se kaikki ei kuitenkaan noihin mene, kun syöjien märää on pieni. Tein siis jo eilen tuon raparperipiirakan piimään, jotta kuluu sitten näppärästi pois loputkin. Itseasiassa pidän näistä ”mihinkäs minä loput raakaaineet käytän”- haasteista, ne saavat mielikuvituksen laukkaamaan ja yleensä saan innovatiivisimmat versiot…
Kasvisröstit lounaaksi
Olen keventänyt punaista lihaa ruokavaliostani koko ajan tietoisesti. Hyvin käy ja kukkuu ilman puhdasta lihakomponenttia päivittäin. En ole edelleenkään vege enkä edes kasvissyöjä, termi lienee flexaaja. Sekoittelen erilaisia ruokavalioita ja painotan kasvis- juurespohjaista ruokaa. Kaikki punaisen lihan helpolla tarjoamat ravintoaineet saan varmasti, syön sitä kuitenkin, viikko sitten sunnuntailounaalla söimme teinineitojen kanssa isot, ehkä 200-300 grammaiset…
Wappuchurrot
Muutaman kerran olen näitä churroja kokeillut aikaisemminin. Aikoinaan ensimmäiset kokeilut perustuivat tv-sarjaan Serranon perhe, jota tyttöjen kanssa katsottiin. Suomalaiseen aamiaiskulttuuriin ei todellakaan kuulunut rasvaa tihkuvan paperipussin makeat churrot suklakastikkeella. Mutta silloin alle 10 vuotiaita tyttöjä se kiinnosti ja olihan se pakko kokeilla. Taikinahan on kuin tuulihattutaikina, ja paisto sitten upporasvassa. Tämä pitää aina syödä tuoreena…
Sans Rival, Elleninkakku; ylitin itseni
Kauan ennen kokkikouluja ja totaalista hurahtamista näihin ruokajuttuihin, ns taviksena, ainoa täytekakku, josta vilpittömästi pidin, oli silloinen Ellen Svinhufvudinkakku, jota nykyinen exanoppi oli johonkin juhlaan ostanut Stokkalta. Minähän en edelleenkään syö tai mitenkään himoitse makeita ruokia, mielenkiinnosta teen joitakin, mutta se syöminen on sitten ongelma, kun en maistamista enempää välitä niistä. Täytekakkuja meillä ei ole…
Parsaa ja juustognocchit
Tähän simppeliin ohjeeseen törmäsin facebookin feedissä, näitä nimettiin joksikin ihan muuksi, mutta minusta ne ovat aikalailal gnocchin kaltaisia kvenellejä. Nimityksen voi kai valita joissain rajoissa aika vapaasti varsinkin kun omaan käyttöön tekee. Ravintolalistoilla näistä nimikkeistä toki väitellään aika-ajoin, itseään arvostava, saati sitten asiakkaitaan arvostava ravintola kutsuu ruokiaan yleisesti hyväksytyillä nimillä. Tällä säästytään luonnollisesti pettymyksiltä kun…
Juustokakku sinihomejuustolla ja hedelmillä
Juustokakku voi olla myös makean suolainen. Kun peruskaava on hallussa, sitä voi modifioida erilaisilla makuyhdisteillä ja saada uutta. Juustokakkuja on useampaa tyyppiä, mikä voi yllättää syöjän, jos on vain toisenlaiseen tottunut. Voi-keksipohjaan voi rakentaa raikkaan kakun, täytteenä sitten yleensä tuorejuustoa ja kermaa. Tätä versiota ei paisteta, vaan annetaan vaan tasantua kylmässä. Täyteja /tai pintakoriste voi…
Olutpannukakku
Jostain ajatutui tällainen iltapalaherkku eteen, somea kaivelin ja ansioituneen ruokabloggaajan Kinuski kissan sivuilta löytyi ohjetta ja tarina, että alunperin hänkin on sen jostain saanut haltuunsa. mielenkiintoinen ohje ja kohtuullisen mystinen tekotapa, jote pakkohan sitä oli kokeilla. Idea on siis, että olutpohjainen taikina on löysä, siis vetelä pannukakkumainen lillu vuuan pohjalla. Sitten sekaan lisäillään löntteinä omaan…
Kevät ja korvasienet
Kovin oli vaikeaa tämän kevään korvasienten kanssa. Pari vuotta sitten sain kerättyä äidille äitienpäivälahjaksi korvasieniä 3.5. Nyt kävin ensin 20.5 tutuilla korvasienipaikoilla… kahlailin lopun matkaa varjoisassa metsässä 20 cm lumihangessa, mutta sielä niitä peukalonpäänkokoisia alkuja oli tulossa, heti lumireunan vieressä. Kevät jäi kyllä vähän niinkuin välistä tänä vuonna, jossain päin Keski-Suomea tuli vielä räntää ylioppilasjuhlien…